tiistai 28. helmikuuta 2017

The Selkä

Ainahan sitä on tiennyt, että selkä on ratsuhevoselle tosi tärkeä. Mutta tähän saakka sitä ei kuitenkaan ole sillä tavalla sisäistänyt. Enemmän ehkä miettinyt kaulaa, takajalkoja, lapoja. Selkä? Juu, kyllähän liikkeen täytyy kulkea selän läpi. Sillä tavalla, että selkäkin liikkuu. Tai jotenkin. Selkälihasten kasvua tai kasvamattomuutta ollaan innokkaasti tutkailtu ja toki selän ja erityisesti sään nousu on ollut hieno tunne ratsastaessa.

Paras ratsastus pitkiin aikoihin, senhän näkee naamasta!
Varsinaisesti kuitenkin hätkähdin selän tärkeyteen viimeksi Ypäjän open tunnilla. Mandyllähän on ajoittain sellaista kummallista vähän nykivää liikettä. Sitä voi tulla vaikka käynnissä yhtäkkiä, vaikka liike olisi juuri ollut ihan priimaa ja hyvää.
Ypäjänopen tunnilla Mandy taas alkoi liikkua oudosti käynnissä jossain vaiheessa. Ei siis onnu, mutta jotenkin nyppii päätä ja kaikki pehmeys ja sulavuus katoaa.
- Se jännittää selkänsä, kun se tekee tuolla tavalla. Siitä se johtuu, Ypäjänope sanoi.
Heureka. En ole ennen oikeasti ajatellut tuota. Kuinka tyhmä voi ihminen olla.

Upea päivä maastossa, mutta ihanan lumen alla oli kirkas jää.
Seuraavina ratsastuskertoina kiinnitin ekstrapaljon huomiota juurikin selän työskentelyyn. Mentiin ravipuomeja ja Mandy oli ihan innoissaan. Se nosti selän kunnolla ylös, haki eteen alas ja nosteli jalkojaan todella hyvin. Selkä oli käytössä parhaiten tähän saakka. Samalla fiiliksellä yritin jatkaa kevyttä ravia ja samalla taivutella sitä niin, että se oikeasti taipuisi suoraan niskan ja kaulan liitoskohdasta sivulle. Ei niin, että turpa tulee ekana, vaan koko pää sivusuunnassa. Ja vielä homman loppuun. Ja läpi.

Oli ihan valtavan hyvä ratsastus. Liike tuntui niin hyvältä, irtonaiselta ja letkeältä.
Lopuksi laukkasin ja laukkakaan ei ole pitkään aikaan tuntunut noin hyvältä. Mandy oli melko hikinen ja vaikutti oikein tyytyväiseltä.
Seuraavana päivänä jatkoin, ilman satulaa kun oli aika kova pakkanen. Ja tunteakseni vielä paremmin selän liikkeet.

Aloitin sillä, että hevonen hakee eteenalas ja hölkkää. Ohjia annoin pikku hiljaa sen verran, kun Mandy niitä multa (pehmeästi) vei. Eli ei niin, että se saa yhtäkkiä löysät ohjat, joita sitten ahkerasti vemputan, jotta se menisi "eteen-alas". Vaan juurikin palkintoa siitä, että se menee kohti kuolainta, joka sitten liikkuu taas vähän kauemmaksi. Tein myös joogaympyröitä. Ne toimivat myös ihan mielettömän hyvin. Hevonen rentoutui ja nosti selkää,
Sitten taas pää ylemmäs ja ohjat tuntumalle. Jos hevonen vähänkin jännittyi, dippasi selän alas, niin äkkiä joogaympyrälle taas, astumaan sisäjalalla pitkälle rungon alle ja taipumaan pitkänä.

Lopuksi lyhensin vähän ohjaa, pyysin hevosta lyhyemmäksi ja aktiivisemmaksi, pienemmille askelille. Tässä kohdassa on meidän "breaking point". Jos menee hiukankaan liian kovin ottein taikka ratsastaja on huolimaton, jännittää Mandy selkänsä ja koko homma menee plörinäksi. Liikkeestä tulee nykivä, elastisuus häviää. Mutta sitten kun saa hevosen hyväksymään tämän pyynnön, aukeaa kyllä taivas. Tuntuu että mikä vaan onnistuu.

Hyvät hyssykät. Mä en ennen ole tajunnut, että sehän on The Selkä, mikä on niin tärkeä! Tai olen tiennyt, mutta en tajunnut.

Kyl mää sit oon taitava!

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Jippii!

No nyt taas elämä hymyilee. Olin eilen Ypäjän-valmentajan tunnilla ja poni liikkui melko kivasti!
Vino se on edelleen, mutta ah niin innokas.
Osallistuin tunnille oikeastaan sen takia, että ryhmää ei olisi saatu muuten kasaan. Aattelin, että mennään sitten kevyemmin, vaikka ihan käyntipainotteisesti, jos valkun mielestä heppa ei kulje hyvin. Ja mielenkiintoista muutenkin kuulla, mitä hän sanoo hevosesta nyt.

Mitä vielä, mentiin ihan kunnolla kaikkia askelajeja! Ja tämä valmentaja on kyllä niin tarkka, eikä anna mennä ollenkaan, jos vähänkin hevosella jotain epämääräistä.  Erityisesti laukka oli kuulemma hyvää, Jes!

Oman mausteensa tunnille toi kuitenkin se, että Mandyllä oli vuosisadan kiima. Se sai jonkun ihme kiljumis-hirnumis-pomppimiskohtauksen useaan otteeseen, kun tallin vanhin ruunapappa tuli maneesiin. Mua nauratti vaikka tamma oli ihan seota. Valmentaja oli hiukan kauhuissaan, mutta ei mua noi Mandyn sekoilut kyllä kauheasti hetkauta, haha, se on niin hassu välillä.

Voi että nyt tuli taas kauhea vimma treenata! Ja usko tulevaan palasi. Hevonen on toki vino viutilo edelleen, mutta valtavan energinen ja haluaa liikkua. Valmentajan mukaan nyt voisi ottaa sellaisen kaksi viikkoa-kaksi viikkoa -systeemin. Eli kaksi viikkoa töitä, toki kevyempää väliin, ja sitten kaksi viikkoa käyntipainotteista/maastoilua. Olisi kuulemma hyvä rytmi Mandylle.

Sain kehuja meidän itsenäisestä käyntityöskentelystä, mentiin isolla ympyrällä väistöjä, avoja ja sulkuja ihan oman mielen mukaan, Valkku sanoi, että työskentely on hyvää, hänellä ei ole siihen mitään sanomista. Ainoastaan, että poikitusta voisi olla vähemmän.

Edelleen aluksi ravia pitää mennä todella reippaassa temmossa, sillä siinä Mandyn ravi on edelleen parasta. Laukassa se selkeästi nyt rentoutuu eniten ja laukka oli elastista ja pyöreää, takajalat hyvin alla.

Meilä kävi hieroja lauantaina. Hänen löysi Mandystä muutamia juttuja. Vuohisissa oli lukkoja ja vasemmassa etusessa joku "hermopinne?".  Poni vain naksahteli käsittelyssä ja oli ihan ekstaasissa, yritti kovasti hoitaa takaisin. Oikean pakaralihaksen kohdalla oli kireä möhkylä. Sitä kohtaa olinkin jo hieronut varovasti itse ja muutenkin lautasen kireitä lihaksia, ja laittanut Voltarenia. Hieroja arveli, että möhkylä saattaa olla seuraamista kaatumisesta. Se ei mitenkään aristanut, mutta saattoi kuitenkin kiristää liikkeessä melkoisesti. Hoitona hieromista, arnikaa, jalan venytystä, liikuntaa. Aloitin myös kokeilun vuoksi lisäksi Dewil´s Claw Root -kuurin, sellaista en ennen ole testannut. Sehän on tulehduskipulääkkeen tyyppinen luonnonläääke. Ajattelin myös kokeilla laseria siihen, meilläpäin on eräs henkilö jolla kuuleman mukaan hyvä ja laadukas laite ja tietää mitä tekee.

Olen nyt launtaista lähtien hieronut lautasta/pakaraa ja arnikoinut kunnolla. En itse enää huomaa mitään pahkuraa!

Toi takapään epämääräinen huono liike saattaa myös selittyä tuolla. Epäilen, että polven venähdys ja tuo vamma ovat tulleet yhtä aikaa jonkun kaatumisen tai liukastumisen seuraksena silloin ennen joulua. Se selittäisi paljon.
No oli miten oli, olen huippuonnellinen siitä, että heppa vaikuttaa nyt paremmalta. Jippii!

PS. Pahoittelen näitä kuvattomia postauksia. Mun kuvaaja seikkailee nyt Kambozan saarilla!


perjantai 17. helmikuuta 2017

Talvista ulkoasua

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sain vihdoin aikaiseksi tehdä hiukan talvisemman bannerin. Se keikkuukin varmaan sitten tuossa juhannukseen saakka...
Kuva on yksi noista Erika Lempiäisen ottamista ihanista otoksista.

Pikaisia kuulumisia samalla. Olen nyt ratsastanut hieman enemmän, laukkaakin otettu hiukan. Ihan hyvältä vaikuttaa! Varsinkin ilman satulaa askel on oikein hyvä. Satulan kanssa tuntuu joskus hiukan nykivältä. Mulla oli kokeilussa yksi toinen satula, joka päällisin puolin näytti todella sopivalta, mutta kun menin selkään, niin Mandy kertoi heti, että ei käy! Se ei nimittäin liikkunut oikein mihinkään. Ja huomasin että satula puristi lavoista ja siitähän me juuri halutaan päästä eroon. Eli palasimme omaan satulaan. Hevonen on myös melkoisen paksussa kunnossa ja voipi olla että sekin vaikuttaa tuohon satulan istuvuuteen hiukan.

Mutta hevonen vaikuttaa kuitenkin iloiselta, energiseltä ja pirteältä. Hiukan holtitonta meidän meno vielä on, mutta päivä päivältä tuntuu paremmalta. Ehkä parin viikon päästä uskallan jo valmennukseen.

Tyytyväinen hevonen, valoisammat illat ja pieni kevään tuntu piristävät kummasti!

maanantai 13. helmikuuta 2017

Pikkuhiljaa

Otin Mandyn kanssa pienen aikalisän työhön paluussa, kun se tuntui ravissa jollain tapaa epämääräiseltä ja huolestuneelta. Käveltiin vielä viikon ajan lisää ja nyt ollaan ravattu jonkun verran. Tuntuu ihan hyvältä! Virtaa piisaa ja hiukan jopa ilmassa pientä ilkikurisuutta :)

Kaveri lähetti kuvan eilisillasta, Mandy makoili tyytyväisenä. Itse en ole koskaan nähnyt sitä tässä asennossa karsinassa. Työkaverin mukaan Mandy näyttää ihan satuolennolta.
Pari asiaa huomasin tässä viime viikolla. Ensinnäkin sen, että jos satula on hiukankin liian eteen satuloitu, häiritsee se Mandyä todella paljon. Huomasin sen oikeastaan kun kävelytin paljon ilman satulaa. Heppa oli ihan tyytyväinen ja kun laitoin satulan, oli se kiukkuinen jo käynnissä. Sitten kokeilin satulaa reilusti taaempana ja heppa oli taas tyytyväinen. Pienestä kiinni!

Tuo meidän Amerigohan on 17", mikä olisi ihan liian pitkä Mandylle suurimmassa osassa satulamerkkejä, mutta Amerigo on niin lyhyt, että satulansovittajan mielestä se oli ok, joskin ehkä sillä hilkulla. Amerigothan kaartuvat takaa hiukan ylös ja pituus katsotaan siitä kohdasta, joka ottaa vielä selkään kiinni. Ja varsinkin kun mä aika pienenä en täytä satulaa takareunaan asti, niin painopiste ei mene liian taakse. Mutta se tekee kuitenkin sen, että helposti satuloin liian eteen, sillä satula näyttää aika isolta. Ja Mandyn pyöreä vatsalinja tekee helposti sen, että satulaa valuu hiukan eteen, varsinkin jos vyön jättää hiukan liian löysälle.

Tästä näkee satulan pituutta, ei mun mielestä näytä liian isolta, mutta ei yhtään pidempi kyllä saisi olla.

Tässä hiukan mietiskelenkin, että pitäiskö sittenkin vaihtaa se tuumaa lyhyempään. Tai kokeilla geeliä satulan alle. Ainakin olen jatkossa tarkkana siitä, että satula on tarpeeksi takana.


Toinen asia, mihin kiinnitin huomiota, oli se, että Mandyn oikea lautanen ja pakaralihas olivat aivan kovat ja muhkuraiset. Oon jo pitempään yrittänyt saada hierojan tulemaan, ja vihdoin hän on tulossa ensi viikonloppuna.


Puss mamman muru!


Olen kuitenkin itse hieronut Mandyn peppua useana päivänä ja laittanut kipugeeliä kunnolla vastakarvaan hieroen. Nyt tuntuu siltä, että takaosa on pehmennyt. Poni on myös täynnä virtaa ja rupesin ihan miettimään, että mahtaako pysyä aisoissa kun ruvetaan laukkaamaan :).
Tänään tehtiin pitkä maasto, pohjat oli ihan hyvät, lunta tienreunassa ja ravattiinkin jonkun verran.

Niin mukavaa, kun ollaan päästy taas vauhtiin, toivotaan että heppa pysyy iloisena ja liikkuu hyvin.

Reipas tyttö ravien jälkeen!

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Miten haluaisin harrastaa?

Tämä ajatus on pitkään pyörinyt päässäni ja nyt jostain syystä ihan erityisesti, Mikä on tärkeintä tässä harrastuksessa? Mikä on tärkeintä minulle, mikä hevoselle? Voisiko joku muunlainen tapa harrastaa hevosia olla mielekäs sekä itselle että hevoselle? Voisinko vaikka pitää hevosta pienellä tallilla ja käydä enimmäkseen maastossa ja ottaa rennosti?

Itse olen aina ollut mielestäni sellainen keskitien kulkija. En ihan kukkis, en ihan kisaajakaan.Tai vähän molempia. Haluan ratsastaa tavoitteellisesti, ehkä joskus kisatakin, mutta ennen kaikkea oppia uutta. Toisaalta tykkään maastoilla, vain olla hevosen kanssa ja oppia tuntemaan hevoseni mielenliikkeet.

Mandyn kanssa valmennuksessa.


Kuitenkin olen aina pitänyt hevosta isolla maneesitallilla. Siinä on monia hyviä puolia. Jos aloitan niistä itsekkäistä, niin isolla tallilla on aina seuraa. Minusta on niin hauska aina mennä tallille, meidän tallilla on tosi kivoja ihmisiä, joista on tässä lähes kuuden vuoden aikana tullut kuin toinen perhe. Se, että ympärillä on ihmisiä, tuo myös turvallisuutta. Onnettomuuden sattuessa todennäköisesti joku huomaa. Pikkutallilla voisi joutua harrastamaan tosi paljon yksin.

Maneesi on itsestään selvästi se maneesitallin hyvä puoli (wau, olen scherlock). Mutta myös se, että hevosia on riittävästi niin, että saa myös seuraa maastoon, valmennustunneille ja vaikka kisareissulle. Hevosesta ei tule läheisriippuvainen eikä tarvitse miettiä, että joku hevonen jää yksin, kun lähden ratsastamaan.

Simppa talvella 2015
Kukkis (mitä ikinä se tarkoittaakin)  olen siinä mielessä, että hevonen ei ole minulle urheiluväline, vaan ystävä. Loimitan hevosta kohtuudella, se saa ulkoilla päivät pitkät ja välillä rämmimme metsässä. Se saa heinän lisäksi vain kourallisen väkirehuja. Se saa olla karvainen ja mieluusti kesän laitumella. Tykkään välillä mennä ilman satulaa ja vaan höntsäillä. Tykkäisin opettaa temppuja ja puuhata enemmän myös maastakäsin. Haluaisin, että hevonen saa olla hevonen.

Lotan kanssa kisoissa.
Mutta....kun minussa on kaksi puolta. Toisaalta olen kyllä aika himotuupparikin. Mikään ei ole mahtavampaa, kuin onnistunut valmennus tai hieno ratsastuskerta, jolloin hevonen hetkittäin kokoaa ja tuntuu oikein kouluratsulta. En oikein voisi elää ilman sitäkään.

Melkein kuusi vuotta olemme olleet tuolla samalla maneesitallilla, lukuunottamatta lyhyitä visiittejä kesälaitumelle ja kerran sille yhdelle lähemmälle tallille, kun leikkauksen takia en päässyt ajamaan autoa kuukausiin. Paikka on niin kiva, siellä on huippumaastot, hyvät puitteet ja maneesin pohja on ihan unelma. Klinikka vieressä ja ollaan hyvin pärjätty siksi myös ilman omaa traileria.

Miksi sitten näitä pohdin?

Tammikuu oli motivaation kannalta ehkä haastavimpia pitkään aikaan. En tiedä mistä tämä yhtäkkinen väsymys koko touhuun tuli. Tuntuu että yrittää ja yrittää, eikä kuitenkaan mikään riitä.

Falka-ponin kanssa hankilaukkaa, taisi olla talvi 2011.
Toki tässä taustalla on tuo hevosen sairasloma. Se tuntui niin tylsältä, juuri kun olimme päässeet hyvään vaiúhtiin ja treenit tuntuivat niin hyviltä. Kuitenkin olen käynyt tallilla joka ikinen päivä. Liikutan, kävelytän, kylmään, hoidan, maksan, maksan...sanoinko jo että maksan? Toivon ja pelkään vuorotellen. On aina yhtä ihanaa nähdä Mandy, harjata, huolehtia. Mutta silti turhauttaa. Sain jo maistaa mansikkaa ja sitten se hävisi.

Tilanne on tällä hetkellä se, että liikutan vielä hyvin varovasti ja hevosta kuunnelleen.Voi olla että siitä tulee vielä vaikka kuinka hyvä, mutta voihan olla, että kinnerpatit vaivaavat sitä aina. Ja siitä ehkä nämä pohdinnat. Mikä on plan B, jos kinnerpatit estävät jatkossakin "vakavamielisemmän" treenin? Voisko tulevaisuus olla kevyempi käyttö, pieni talli, maastoilua, silloin tällöin kentällä menoa? Ei sekään huono vaihtoehto olisi. Mandy soveltuisi kyllä sellaisenkiin käyttöön ihan mainiosti. Luojan kiitos se on niin monipuolinen hevonen.

Mandystä tulisi myös oiva puskaponi.

Toki olen miettinyt hevoslähtöisempää harrastusmuotoa siinäkin tapauksessa, että Mandyllä voisi ihan täyspainoisesti ratsastaa ja treenata tosissaan. Olisi niin ihanaa, jos se saisi olla laumassa ja suuremmalla alueella. Kävin yhtä sellaista tallipaikkaa katsomassakin, aivan mahtava paikka, Mutta monta kysymysmerkkiä siinäkin. Vapaa heinä voisi olla Mandylle aikamoinen katastrofi, se nimittäin pysyy pulskana jo nykyisellä noin 8-9 kilolla päivässä. Lihavuus (läski siitä väistämättä tulisi) taas olisi huonoksi sen pienille tikkujaloille. Maastoja löytyi kai jonkin verran, muttanykyisen tallin maastot varmaan voittavat. Kenttä pieni ja tietysti jäässä talvella. Se tarkoittaisi sitä, että pimeinä keskitalven arki-iltoina hvosta ei todennäköisesti liikutettaisi oikein mitenkään. Noh, silloin hevonen saisi ainakin nauttia kavereiden seurasta ja liikkua omaehtoisesti.

Pienemmän tallin halvempi hinta toki houkuttaisi. Toisaalta, sitten olisi melkein pakko hankkia oma traileri, että pääsisi edes joskus maneesille taikka tarvittaessa klinikalle.

Näitä jään nyt pohtimaan, enkä varmasti ainakaan kevään aikana mitään ratkaisuja vielä tee, jos teen ollenkaan.

Ovatko nämä tuttuja pohdintoja teille?







sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Valkoinen valkoisella

Seuramme tekee kalenteria ensi vuodeksi, ja talvikuvaan haettiin malliksi sopivaa kimoa. Ilmoitin tietysti Mandyn heti vapaaehtoiseksi. Ja niin kävi, että meidän valittiin edustamaan!
Kuvien ottoon ryhdyttiin sitten kiireellä eräänä aamuna, jolloin maa oli edes jonkun verran valkoinen.
Ilma oli myös jännän sumuinen, joka kuvaajan mukaan oli vain hyvä asia.
Koska meillä ei ollut laitumissa enää aitoja eikä Mandy muutenkaan saanut vielä irrotella, tyydyttiin poseerauskuviin. Ihania tuli kyllä niistäkin, vai mitäs sanotte?
Kaikki kuvat on siis ottanut Erika Lempiäinen. Hänen valokuvauspalveluihinsa pääsee tutustumaan täältä.
Ja sitä kalenterikuvaa ei tietenkään vielä julkaistu, se pysyy salaisuutena ensi talveen saakka!

Tämä taitaa olla oma suosikkini näistä.



Vai olisiko sittenkin tämä?




Vapaana Mandy ei toksi ollut, naru käsiteltiin pois kuvasta.