Hermoraunio täällä, päivää.

Viime lauantain tunnelmia, aivan fantastinen ilma.

Nyt ollaan ravattu muutamana päivänä. Ensin parina päivänä pikku hetken, sitten hiukan enemmän. Ekana kertana kaveri talutteli heppaansa vieressä ja sanoi että näytti oikein hyvältä ja letkeältä. Ihmeen hyvältä tuntuikin pitkä kävelykuurin jälkeen, ei yhtään jäykän oloinen.

Ihan kivalta on tuntunut muinakin päivinä, mutta mä en todellakaan osaa silti rentoutua vaan kuulostelen koko ajan. Eilen itse asiassa huomasin, että mä aiheutan itse tahtirikkoja koko ajan, kun olen niin hermona ja pelkään huonoja askelia ja "autan" (eli häiritsen). Mandy reagoi niin pieneen, että siellä selässä täytyy ihan oikeesti olla tosiaan hiljaa!

Päätin sitten vaan keskittyä tahtiin ja kevensin yks-kaks-yks-kaks. Kuin metronomi olisi päässä. Keskityin vain tahtiin ja tasaiseen eteenpäin menoon. Käsi ihan paikoillaan. jalat kevyesti kiinni kylkiin. Mietin vain sitä, että vauhti ja tahti ovat kokoajan samat. Mandy tuntui oikein tyytyväiseltä ja lopuksi pärskyi varmaan kierroksen verran...se oli iloinen kun pääsi hiukan liikkumaan irtonaisesti ja rennosti, ilman että joku häiritsi.

Nyt ajattelinkin vaan keskittyä jonkin aikaa siihen tahtiin, eteenpäin menoon, rentouteen ja irtonaisuuteen. Paljon pohkeenväistöä ja reipasta menoa. Ja sitten hiukan laukannostoja isosta ravista.

Ja otetaan tosiaan ihan rennosti nyt vielä. Valmennukseen vasta joskus helmikuun (loppu)puolella, jos kaikki menee hyvin. Yritetään päästä maastoon paljon, jos kelit vain sallivat. Välillä täällä rannikolla on ollut niin liukasta, että ei huvita lähteä, vaikka hokit pitäisivätkin pystyssä. Mandy ainakin kävelee jäällä tosi varovasti ja maastoilu on siksi liukkaalla aika jäykkää menoa.

Jestas, miten sitä jo odottaa sulia teitä ja kevätfiilistä!

Äsh, kyllä ärsyttää

Perjantai 13. päivä ei hetkauttanut, kun vein Mandya kontrolliin.  Olin ihan varma, että kaikki on hyvin. Olen reilut kaksi viikkoa liikuttanut sitä selästä käsin, ilman satulaa, joka päivä puoli tuntia. Mandy on ollut superkiltti ja tuntunut tyytyväiseltä.

Ja sitten kun piti juoksuttaa, niin ponineitihän vetikin sellaiset muuvit että ell sanoi heti kättelyssä ehei, mennäänpä ottamaan pikku kännit! Arabitötteröö meni nimittäin lähinnä kahdella jalalla riekkuen. Ei ollut köyhän eikä kipeen oloinen. Ell ihmettelikin, että tämäkö on se tätiratsu. Ja että hän ei ainakaan sen selkään menisi, hehe.

Uusi yritys ja nythän ei tokkurainen heppa meinannut jaksaa juosta lainkaan. Löysästi sitten lähti ravailemaan.

Ell vähän varoittelikin silloin ekalla hoitokerralla, että saattavat kintereet ottaa itseensä sairaslomasta ja vähemmästä liikkumisesta. Ja nänhän olikin käynyt, otj kinner näytti nyt huonommalta ja ontui lievästi takaa. Kauhea pettymys. Ell ehdotti perusteellista tukimusta puudutuksineen, jota ei kuitenkaan olisi ehditty tehdä juuri nyt. Mä puolestaan mietin, että kannattaisiko kuitenkin alkaa liikuttaa varovasti ja katsoa, auttaako, kun kintereestä kuitenkin kyse mitä ilmeisemmin. Ja liike siihen on auttanut ennenkin. Polvi oli nimittäin nyt hyvä, ei kiertänyt enää ja se pieni nestekin ihan hävinnyt.

Päädyttiin sitten hoitamaan kinner ja kymmenen päivää vielä kävelyä hiukan määrää nostaen ja sitten pikku hiljaa enemmän ravia. Ja jos edelleen huono, niin sitten tutkitaan ja hutkitaan enemmän. Ihanan kallista.

Mieli oli maassa viikonloppuna. Harmittaa ja ärsyttää. Mutta siihen auttoi kyllä pieni kävelylenkki ihanassa tyynessä talvisäässä. Mandy oli niin rento ja rauhallinen. Ja oli miten oli, niin tuo hevonen on vaan niin hurjan rakas. Tuli mitä tuli, Mandyn ehdoilla mennään.

Hönöuuvatti ja huono hiuspäivä

Olemme nyt Mandyn kanssa kävelleet joka päivä noin puoli tuntia. Olen tykännyt kävelyttää selästä käsin, ja ilman satulaa on ihanan lämmintä istuskella tuolla pehmeällä selällä. Villaviltti vaan väliin ja voisin istua siellä vaikka koko päivän! On niin ihanaa, kun hevosella voi rennosti kävelläköpötellä, vaikka pakkanen paukkuu nurkissa ja takana on jo muutaman viikko kevyttä. Niin paras Mandy!

Olen nyt ottanut varman päälle ja kävelyttänyt maneesissa. On ollut joko niin kylmää, että omat näpit ja naama jäätyvät, taikka liukasta. Ja nyt kun tuli hiukan lunta, niin Mandyn kaviot kerää kauheat tilsat. Takana ei ole tilsakumeja enkä halua ottaa riskiä, että venäyttää uudestaan polvensa. Keskiviikkona tulee kengittäjä, ja sitten laitetaan kyllä tilsakumit taaksekin.

Tää on mun lempikuva, hän on niin söpö ja kuvan sävyt kivat.

Tänään oli ihana talvipäivä ja otin vihdoin järjestelmäkameran mukaan. 

Sen kummempaa en nyt jaksanut, kuin ottaa hiukan kuvia tarhassa. Loimi pois ja nopea harjaus. Ja mitä teki Mandy? Meni kolmesti piehtaroimaan suoraan kakkakasan päälle. Ihan kuin oikein kiusallaan.

Kimo, joka on piehtaroinut lumisessa kakkakasassa.

Mikä ihmeen askellaji? Pölhö :)

Heitin loimen sen heinien päälle ja siitäkös tamma ärsyyntyi. Se yritti repiä loimea pois ja kun kielsin teki se ihme hyppyjä, peruutteluita ja pään viskelyjä. Ja tuollaista hönöuuvattiliikehdintää kuin tuossa yllä olevassa kuvassa. Just sillon mulla oli pitkä putki, jolla oli tarhassa mahdoton ottaa kuvia. Vaihdoin sitten putken ja tuli muutama ihan söpö otos, eikö vaan?

I´m verry pretty and I know it!

Tällaista hiljaiseloa täällä. Pakkaset oli juuri sopivasti silloin, kun ei voinut muuta, kuin kävellä.

Nyt alan jo odottaa, että pääsisi pian taas ravailemaankin. Kontrolliin reilun viikon päästä, katsotaan sitten.

Ohoh, melkein hoikan näköinen.

Mandyä on kyllä helppo provosoida hiukan draamaan, sanoo vaan pöh ja heilauttaa kättään. Se on leikissä mukana ja ottaa oikein asennon, häntä tötteröllä ja korvat valppaana.

Huomenna Mandy pääseekin kalenterityttökuvaukseen ja ehkä keskiviikkonakin tulee yksi toinen kuvaaja, jos lunta on edelleen. Hauskaa. Postausta seuraa sitten tietysti,

Sointuu maisemaan.

Mitäs pällistelet?

Hätkähdin tuota ylläolevaa kuvaa, näyttää ihan hmph...ruunalta!

Mutta tumma kohta on polvessa klipattu kohta, Mandyllä on tosi tumma iho.

Ja niin, se huono hiuspäivä: näinkin voi kampaukselle käydä, kun oikein nakkelee niskojaan:

Uuups!