perjantai 30. joulukuuta 2016

Dr. Liisan diagnoosi meni pieleen

Jälleen valvoin klinikkaa edeltävän yön pohdiskellessa ja murehtiessa. 
Mitä jos...mitä jos se ontuukin ihan hirveästi? Jos siitä ei ole enää ratsuksi? Jos ne kintereet eivät koskaan luudukaan?
On se kumma, miten tuo hevonen saa ihmisen ihan pois tolaltaan. Kun en yleensä kovin herkästi yöuniani menetä, oikein minkään takia. 

Hiki pukkaa otsasta ja pää painaa.

Eläinlääkäri tutki Mandyn ensin kauttaaltaan. Ainoat kommentit olivat, että ranka aavistuksen jäykkä sivusuuntaan ja oikea polvi hiukan täyttynyt.
Kovalla alustalla pienellä ympyrällä kääntyi hiukan huonosti vasemmalle.


Lähdettiin maneesiin ja tehtiin ensin suorat urat käynnissä ja ravissa. Ihan puhtaasti (tosin meikäläinen ontui varmaan 5/5, sen verran huonosti edelleen juoksen tämän titaanilonkkani kanssa).
Taivutuksiin reagoi oikea takajalka, vasen ei lainkaan.
Juoksutuksessa oikea takajalka onnahteli 1/5 ja 1,5/5  kierroksesta riippuen. Ei siis kovin pahasti. Näyttikin paremmalta, kuin silloin ennen joulua, jolloin juoksutin itse.

Eläinlääkärin mukaan kintereiden liike näytti kuitenkin oikein hyvältä. Sen sijaan takapolvi vaikutti olevan se huono kohta! Mandy käänsi polvea ulospäin ja raajan liike oli koukkaavaa.

Siirryttiin röntgeniin ja ultraamaan. Mun toiveet halvasta parin sadan laskusta ropisivat lattiakaivoon, mutta minkäs teet.

Kaikeksi onneksi takapolven nivel oli täysin hyvän näköinen ja priima. Samoin ultrassa, kaikki ligamentit ynnä muut ehjiä. Ainoastaan ultrassa näkyi pieni kohta, jossa näytti olevan hieman normaalia enemmän nestettä.

Eläinlääkäri arvioi, että kyse on traumasta, polvi on saattanut vaikkapa venähtää hevosen liukastuessa.
Lääkittiin kortisonilla ja saa kipulääkekuurin. Kävelyä 2-3 viikkoa, sitten kontrolli.

Tavallaan olen tosi iloinen, että kinner olikin hyvä. Nyt kun polvi paranisi hyvin, niin on kaikki mahdollisuudet, että voitaisiin jatkaa taas treenejä. Onneksi polvessa ei myöskään ollut mikään rikki ja se oli jo ilmeisesti parempi kuin ennen joulua. 

Tämä selittäisi myös sen, miksi oirehdinta alkoi niin äkillisesti. Koko hevonen muuttui niin nopeasti olemukseltaan ärtyisäksi ja jännittyneeksi.

Olipas hyvä, että tuli taas kuunneltua omia epäilyjään. Vaikka diagnoosi olikin tällä kertaa väärä :D


keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joululoman kevyttä köpöttelyä

Hyvää joulunjälkeistä elämää!

Me ollaan Mandyn kanssa otettu kevyesti, käyty maastossa kävelemässä ja pikkuisen ravaamassa. Mulla on lomaa, joten ihana päästä tallille valoisassa.

Parina päivänä saatiin jopa nauttia auringosta. Yhtenä päivänä tiet olivat niin sulia, että olisi voinut laukata. Tänäänkin piti lähteä maastoon, mutta tie oli niin kova ja liukas, että meninkin suosiolla maneesiin hiukan hölkkäämään. Tuntuu siltä, että superliukkaalla tiellä varovasti tipsuttava hevonen ei ainakaan rentoudu, vaan jumittuu lisää.

Välillä ilma on ollut jopa hiukan keväinen.

Yhtenä päivänä vastaan tuli shettis kärryjen kanssa, mukanaan suomenhevosratsukko. Joskus aikoinaan se aiheutti Mandyssä suurta kuohuntaa ja leijuravia töräytyksineen. Nyt päästiin ihan ilman suurempaa draamaa ohitse. No, mitä nyt muutama pikku passageaskel, mutta rauhoittui nopeasti.


Parina päivänä oli tosi kova tuuli,  mutta ihana päästä kuitenkin maastoilemaan. 
Tuuli tuo Mandyyn hiukan ilmavuutta, mutta pysyttiin kuitenkin maan kamaralla.

Katsotaan auttaako kevyempi jakso Mandyn oletettuihin kinnervaivoihin. Mitään turvotusta tai lämpöä jaloissa ei ole, kaikki ihan kylmiä ja kuivia.
Tänään kävin koko hevosen läpi, painelin, ja hieroin, rapsutin ja tökin, enkä löytänyt mistään yhtäkään kohtaa, jossa voisi olettaa olevan kipua. Hevonen vain nautiskeli, ja painautui lähemmäksi. Se tykkää niin rapsutuksesta ja kosketuksesta. Mutta ennen joulua juoksutin kerran, eikä se oikein hyvältä näyttänyt, takapää oli mun silmään aika kökkö. Että luultavasti siellä jotain on. 

Tosin tänään tamma oli jo paljon iloisempi oma itsensä, kun keventelin hiukan maneesissa. Menin pitkin ohjin, tavoitteena saada kaula niin pitkälle ja alas kuin mahdollista. Lisäksi menin hevosjoogaa, jota yksi valmentaja on käynyt meille opettamassa. Tuntui tekevän hyvää ja Mandy rentoutui oikein kivasti. Liikekin tuntui taas ihan hyvältä. Laukkaa en kuitenkaan vielä mennyt. Nyt täytyy taas saada rentous takaisin, ennen kuin ryhdymme taas hommiin. 

Perjantaina käyn sen kuitenkin näyttämässä klinikalla, katsotaan ainakin liike ja mietitään sitten sen mukaan, mitä tehdään. Meillä kun on klinikka ihan naapurissa, niin tulee siellä käytyä aika (lue liiankin, ainakin jos kukkaroa ajattelee) herkästi, eipä sitten tartte pohtia päätään kipeäksi tai tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että liikuttaa kenties kipeätä hevosta.


maanantai 19. joulukuuta 2016

Kokoamista ja kuinkas sitten kävikään

Hupsis kun on taas aikaa kulunut.
Ollaan Mandyn kanssa treenattu aika paljonkin. Viikko sitten oli Ypäjän open valmennus. Mentiin ensin taas oikein reippaasti eteen. Mandy oli ihan hirvittävän energinen ja ihan lensi taas eteenpäin. Olisi kyllä tosi kiva saada videota joskus, että miltä se näyttää, kun selkään ainakin tuntuu ihan hurjalta. Se oikein kauhoo menemään ja tuntuu kuin se nousisi edestä. Kun pyydän lisäämään, se lähtee ihan leijumaan. Mä niiiiin haluaisin nähdä, miltä se näyttää. Valmentajakin kyllä sanoi, että "tuon pikkuhepan liike on kuin 176-senttisen peeveen liikettä". Heheh. Hän tuntuu muutenkin olevan kovin ihastunut mun pieneen valkoiseen pulleromahaneitiin.

Sitten tuli se pitkään odottamani hetki. Opettaja sanoi, että nyt teillä alkaa uusi elämä. Nyt täytyykin mennä hitaasti. Eli ruvetaan kokoamaan, vihdoin. Reilu vuosi tässä menikin.

Olipa vaikeata. Mandyn piti odottaa, odottaa, odottaa. Vielä hitaammin. Melkein käyntiin, mutta pystäänkin ravissa. Vasta kun pidin itseni ihan hipihiljaa, se alkoi onnistua. Mutta kauhian vaikeaa. Ettei painu etupainoiseksi, vaan polkee takasillaan.


Mandy lähdössä hommiin.

Laukassa mentiin voltteja ja meni oikein mainiosti. Open mukaan voi alkaa vaatia siltä nyt enemmän. Enemmän kokoamista, enemmän suoruutta. Takaa eteen ja kuolaimelle.
Varsinkin vasen laukka on hyvää, mutta oikeassakin sujuu 10 metrin voltti hyvin.

Seuraavat pari kolme päivää jatkoin harjoituksia. Tulin ehkä vähän ahneeksi. Hitto kun tuntuu kivalta, kun ravi-käynti-ravi -siirtymissä vaan istuu pepullaan, pitää tuntuman ja pyytää eteen ja hevonen ponnistaa takaa liikkeelle. Ja hevonen vaan petras päivä päivältä. Ja tuntui ehdottomasti suoremmalta.

Sitten tytär kävi ratsastamassa (hänen piti vaan ravailla rennosti eteenalas ja pitää rento välipäivä) ja sanoi, että Mandy oli ihan outo. Ei laukannut, vaan jäi vain pomppimaan. Seuraavana päivänä mun piti mennä maastoon, mutta meninkin maneesiin ihmettelemään, että mikäs sillä on. Noh, pomppi kerran tai pari laukannostossa, muuten oli oikein kiva. Kuittasin, että se vaan vähän kekkuloi, on vissiin hiukan virtaa.

Eilen käytiin maastokävelyllä, mikä käytännössä on vapaa. Ja tänään huomasin, että voi hittolainen, on tainnut taas kipeyttää kintereet. Olen ollut liian ahne treenaamaan. Vai mitä ihmettä tämä nyt on?



Mietteliäs silmä.

Mandy oli ensin oikein kiva ravissa, menin ilman jalustimia ja paljon paljon siirtymisiä ja tuntui että se meni aika kivasti ylämäkeen. Mutta kun vain ajattelinkin laukannostoa niin alkoi taas se pomppiminen. Ihan samanlainen kuin viime vuonna näihin aikoihin! Se siis ikäänkuin pomppii takajaloillaan, kaula tulee syliin. Ja jää paikalleen. Ei etene, vaan on ikäänkuin hiukan paniikissa. En tajua.
No pyydän vaan eteen, mikä on vaikeaa, kun hevonen menee vain ylös ja ohjastuntuma häviää kokonaan.

Sain sen kyllä sitten laukkaamaan ihan normisti, mutta sen jälkeen ravi oli toooosi jännittynyttä, koko hevonen vaan tikitti hermostuneena ja tyhjänä, kaula mutkalla kiihtyneenä eteenpäin. Ei rennosta tietoakaan. Vihdoin sain sen rauhoittumaan ja relaamaan, lopuksi mentiin pitkin ohjin kivaan kevyttä ravia ja hevonen pärskyi. Tallikaverin mukaan liike näytti ihan hyvältä.

Ei ehkä kuulosta kovin ihmeelliseltä, mutta ei tuo ole sille kyllä normaalia.

Tää oli sellaisen hyvän ratsastuksen jälkeen viikonloppuna.

En voi ymmärtää, mitä toi pomppiminen oikein tarkoittaa? 
Viime talvena oli tosiaan samanlaista. Silloin käytiin läpi kaikki asiat. Satula, vatsa, kintereet, hampaat...
Sitten ongelma helpotti (en loppuviimeksi oikein osaa sanoa miksi), ja viime aikoina laukka on ollut tosiaan ihan superhyvää ja nyt sitten taas tällainen takapakki. Voi shit.

Mun ykkösveikkaus on, että lisääntyneen kokoamisen takia kinner otti vähän nokkiinsa. Lämpöä tai turvotusta niissä ei ole. Tosin ravi oli kyllä hyvää...no, nyt Mandy saa olla kevyemmällä jonkin aikaa, ainakin jouluun saakka, liikutetaan kyllä, mutta käyntiä ja hiukan ravia. Kylmätään jalkoja ja hoidetaan. Hierojakin varmaan pyydetään pitkästä aikaa. Mä en kuitenkaan usko, että kyse olis mistään testailusta/uppiniskaisuudesta, ei ole sen tyylinen tuo hevonen. 

Kattellaan ja ihmetellään. Ehkä pieni joululoma tekee hyvää itse kullekin!

Lauantaina oli vielä maa valkoisena, nyt on mustaa.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Mainiosti maastossa

Kaksi päivää ihanaa maastoilua takana kahdestaan Mandyn kanssa. Pohjat ovat sen verran kovia, että ollaan vain ravailtu hiukan. Metsäpoluilla saa hyvää jumppaa. Tänään käytiin kokeilemassa sänkkäriä, mutta pohja oli aika huono, hiukan upottava ja pinnalla kova kerros, joten voitiin mennä vain käyntiä (tai kai siinä vois mennä enemmänkin, mutta pelkään että vuohiset hiertyy auki, kun joka askeleella rasahtaa kavio pinnan sisään).

Sänkipellolla tänään. Hieno ilma ja Mandy oli niin kiltisti. Se meni mukisematta yhden kauhean pörisevän kaivon ohi, vaikka mä tein kaikkeni pilatakseni tilanteen, eli toimin juuri omia ohjeitani päinvastoin ja tuijotin kauhistuneena kaivoa :D

Ollaan oltu kahdestaan, kun tuntuu, ettei kukaan oikein pääse maastoon. Monella on saikkuilua ja sen tuomaa virtaisuutta, ja maastoilu liian riskikästä. Jonkun mielestä on liian kylmää, liian liukasta tai muuten vaan ei ehdi. Ja se maneesin uusi kuitupohjakin on niin ihana (niin se onkin).
Joku sanoo ihan suoraankin, ettei uskalla.

Talvella maastoilu onkin hiukan erilaista. Hevoset ovat virtaisampia kuin kesällä. Pohjat kovia ja liukkaita. 
Kesällä moni hevonen on kuin eri polle. Saattavat olla laiskoja ja rentoja. Silloin voi maastoilla hiukan virmakammallakin kisapollella, joita meidän talli on täynnä.

Eilen käytiin myös metsässä, mistä Mandy tykkää ihan kauheasti.

Mä olen pikkuisen ylpeä itsestäni, ja siitä, että vaan sitkeästi maastoilen ja voitan joka kerta uudestaan pieniä pelkojani. Toki Mandy on tosi järkevä ja tottunut maastohevonen, mutta uskon että sekin saattaisi epävarmalla kuskilla olla aikamoinen trumpetti. Rodunomaisesti sillä on nopeat reaktiot ja puhina sieraimista on kuin norsun töräyttelyä, jos jokin saa hänen mielensä järkkymään. Pää nousee taivaisiin ja se oikeasti menee liitävää passagea. Kysyy kylmiä hermoja istua siinä rennosti!

Pari kuukautta sitten oli vielä näin hienoa! Ja superrennot hevoset!

Ekat maastoilut Mandyn kanssa vuosi sitten olivat jännittäviä. Mä olin ihan kauhusta kankea, sillä onnettomuus oli tehnyt musta säikyn. Mandy oli sitten sen mukaisesti ihan pinkeänä. Mä jo mietin että tästä ei taida tulla mitään kun se tepsutti kaula kaarella puhisten ja töristen.
Jatkettiin vaan sitkeästi kevään ajan silloin tällöin. Oikeastaan viime kesänä tuli se varmuus, että voin mennä Mandyn kanssa lähes mihin vaan. 
Kesä-Mandy on sellainen hiukan laiskanpulskea. Talvi-Mandyssä on paljon enemmän säpäkkyyttä.

Alkusyksyn ihania iltoja.

Me ollaan käyty nyt joka viikonloppu molempina päivinä maastossa, jotta rutiini säilyisi. 
Ajattelin koota tähän vinkkejä, joiden avulla olen työstänyt tätä maastoilua sekä Mandyn, että aikaisempien hevosten kanssa, josko vinkeistä olisi hyötyä jollekin. 

Mulla on ollut tuuria kun olen saanut olla tekemisissä fiksujen hevosten kanssa. Kaikkien (poislukien Coco) kanssa olen voinut maastoilla ilman seuraa, laukata turvallisesti myös tallin suuntaan ja olla turvaratsukkona muille.

Pienen kreditin otan myös itselleni siitä, että olen aina sitkeästi maastoillut ja johdonmukaisesti totuttanut hevosia maastoon sekä kuuliaisiiksi maastoilijoiksi. Toisaalta minkään reaktiivisen kisapuoliverisen kanssa en olisi lähtenyt edes moista yrittämään, sen verran nössö olen.

Tässä ajatuksia, jotka olen itse kokenut hyödyllisiksi, mutta kaikilla on toki omat konstinsa, eikä näitä voi ottaa välttämättä kaikille sopivina.

Tässä oltiin lähdössä Mandyn kanssa ekan kerran vilkkaammalle autotielle. Talutin aluksi, kun halusin katsoa miten se reagoi rekkoihin. Hyvin meni ja kapsusin sitten selkään.  Mä haluan varautua kaikkeen. Kerran kun on itsensä kunnolla loukannut, niin sitä on aika varovainen.

1. Hae pieniä testikonflikteja paikoissa, jossa tiedät selviytyväsi voittajana. 
Uuden tai vieraan hevosen kanssa haluan hakea ensimmäiseksi hiukan tuntumaa, miten se reagoi jos sitä hiukan pelottaa. On hyvä, jos se pieni konflikti tulee paikassa, jossa voit selviytyä voittajana siitä ja antaa hevoselle viestin, että olet johtaja. (Tämä ei tarkoita sitä, että hakisit riitaa hevosen kanssa).
Siksi menen aina ensin ihan tallin ympäristössä kaikkiin mahdollisiin pelottaviin kohtiin. Jos hevonen ei halua vaikkapa mennä traktorin ohi, on hyvä kun sitä voi harjoitella tallin lähistössä ja paikassa, jossa on tilaa mahdollisille peruutteluille tai koikkelehtimisille. On paljon helpompi lähteä kauemmaksi, kun on pieni kuva siitä, miten hevonen reagoi: eteen, taakse, sivulle vai ilmaan? Juurtuuko paikoilleen ja miten saat sen eteenpäin? Miten reagoi raippaan?

2. Huijaa itseäsi.
Jos maastoilu esimerkiski ilman seuraa jännittää, ota päämääräksi käydä ensin vain ihan pienellä loppukävelyllä yksin maastossa. Siten pikkuhiljaa alku- ja loppukävelyllä. Jonain kertana voit ajatella tekeväsi hiukan pidemmän alkukävelyn, mutta sitten vain jatkakin matkaa, jos kaikki sujuu hyvin. Pelkkä ajatus, että lähtee yksin maastoon, voi jännittää sen verran, että se tarttuu hevoseen, mutta kun ajattelet että se on pitkä alkukävely, voi homma tuntua erilaiselta.

3. Ajattele koko ajan, että tämä sujuu tosi hyvin.
Älä päästä mitään kauhuajatuksia mieleesi. Hymyile itseksesi, katso maisemia, mieti kuinka ihanaa sinulla on. Lauleskele, hengitä. Ota riski ja anna hevoselle pitkät ohjat. Taputa sitä ja kerro sille kuinka mahtava se on. Toista usein itsellesi, että kaikki sujuu hyvin. Hymyile ja rentouta takapuolesi.

4. Maastossakin voi oikeasti ratsastaa.
Kentällä harjoittelet jatkuvasti hevosen kuuliaisuutta, mutta maastoon mennessä kyselet hermostuneesti hevoselta, et kai vaan pelkää, menethän tuosta, apuaaa, älä nyt vaan rupea sättäämään, ettei se nyt vaan lähtisi lapasesta....
Hevosen hallintaa vartenhan sitä opetellaan ratsastamaan. Mikset käyttäisi niitä oppeja maastossa? Käynti on käyntiä, ei mutkittelua eikä steppailua. Ravia mennään eteen, asetutaan sinne minne ratsastaja pyytää eikä kuikuilla ojiin. Pidäte on pidäte heti, eikä viidestoista päivä. Kuri rentouttaa monet hevoset. Ja muista se löysä ohja palkinnoksi, edes hetkeksi, kun hevonen tottelee. Se rentouttaa.

5. Pahoissa paikoissa ota  kiintopiste jostain kauempaa.
Jos olet menossa vaikka pikku sillan, romukasan tai heiluvan pressun ohi, älä missään tapauksessa katso niitä itse. Aseta vaikka hevonen hiukan pois niistä, ja ota itse kiintopiste jostain kaukaa. Mieti ainoastaan, että pistettä kohti mennään, äläkä ajattele tai katso muuta.

6. Oikeat välineet auttavat.
 Muista aina ladattu kännykkä mukaan. Talvella takin sisään rintataskuun, ettei akku kuole. Laita kauhukahva satulaan. Raippa aina mukana, ja muista vaihtaa se aina sille puolelle kuin tarvis, esim. jos hevosella on taipumus yrittää jostain tienhaarasta kotiin, niin raipalla voi hiukan kosketella tien puolesta lapaa jo etukäteen pikku vinkkinä! Ennakoi!
Voit myös ottaa liinan mukaan, jos joudut tulemaan alas satulasta, voi se helpottaa hevosen hallintaa. Liinan saa rullalle kieputettuna kiinni kauhukahvaan. Ja tietysti heijastimet, aina!


Mun mussukka ja -10 asteen pakkanen.

7. Lavat aina siihen suuntaan, mihin haluat mennä.
Jos hevonen pelkää jotain, eikä halua mennä, anna sen ensin katsoa hetken ja pyydä sitten eteen. Pohkeet pyytävät niin kauan, että hevonen ottaa askeleen eteen. Nakuttamista ei välillä lopeteta ja aloiteta uudestaan! Hevosen lapojen täytyy olla menossa siihen suuntaan, mihin haluat. Joskus on hyvä nollata tilanne, eikä provosoida/kuumentaa hevosta lisää. Silloinkin menosuunta pitää olla haluamasi, vaikka hevonen saisikin seistä hetken miettimässä.
Peruuttava hevonen on vaarallinen, käännä vaikka yhdellä ohjalla se itsensä ympäri pyörimään mieluummin.

8. Älä vie hevosta (äläkä itseäsi) liian vaikeisiin tilanteisiin.
Sinä olet se aivot teidän suhteessa (toivottavasti, jos et, niin paha juttu). Mieti mitä voit vaatia, mitä et. Älä provosoi tai hae riiitaa. Se käytös voi alkaa toistaa itseään. Älä lähde ollenkaan maastoon, jos hevonen on hermostuneella tuulella, tai itse olet. Taikka jos tuulee, ja olosi on epävarma. Ota vain ihan pieniä riskejä kerrallaan, nujerra yksi pieni pelko päivässä. Pyri siihen, että maastoilu on hevoselle rentoa. Kaikista ei koskaan tule hyviä maastohevosia, sekin täytyy hyväksyä. Tosin sitä ei tiedä, ennen kuin kokeilee :D

Korostan vielä, että nämä perustuvat omiin kokemuksiini, eivätkä välttämättä sovi kaikille. En ole rohkea enkä kovin taitavakaan, ja minua aina välillä jännittää, mutta maastoilu on silti ihanaa.

Minkälaisia maastoiluniksejä teillä on? Jännittääkö maastoilu joskus?

Tasan vuosi sitten, jännitti ihan kauheasti. Tästä se lähti.