maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vaikeita pohdintoja

Herään aikaisin kesäaamuna, linnut laulavat. Vedän ratsastushousut jalkaan hiljaisessa kesämökissä, sipaisen tukan ponnarille. Ajan parin minuutin matkan läheiselle laitumelle, jossa hepat ja ystäväni jo odottavat. Harjaamme hevoset ja lähdemme kunnon lenkille meren rantaan saakka. Laukkaamme pitkän matkan hiljaisella tiellä, sunnuntaiaamuna kaikki nukkuvat eikä autoja näy.

Palaamme takaisin rentoina ja onnellisina, suihkutamme letkulla hien hevosista ulkona nurmikolla. Lopulta päästämme hepat takaisin laitumelle, jossa ne piehtaroivat nautinnollisesti ja kävelevät metsänreunaan ruohoa napsien ja tosiaan rapsuttaen.

 Itse kaivamme kylmäkassista eväät ja istumme viltillä laitumen vieressä eväitä syöden ja hevosia katsoen ja huomista kouluvalmennusta miettien.
Ihanan aamun kruunaa pulahdus mereen ja kahvi kesämökin terassilla. Radiosta tulee letkeää jazzia ja mielessäni laukkaan vieläkin vihreällä niityllä.



***



Herätyskello soi kuudelta aamulla, on säkkipimeää. Räntää sataa, mutta pakko mennä tallille, sillä hevosella on klinikkakäynti.
Ontumista on kestänyt jo kaksi kuukautta, eikä selvyyttä ole saatu. Tildreniä on laitettu jo kahdesti, tutkimuksia tehty sadoilla, jopa tuhansilla euroilla, mutta mikään ei tunnu auttavan eikä vikaa oikein löydy.

Ahdistaa aivan valtavasti. Rahaa palaa ja tunnen oloni aivan roistoksi, kun kaikki perheen varat menevät hevoseen, joka vie kaiken ajan ja ajatukset.
Kaiken huipuksi työpaikalla ovat taas alkaneet taas yt-neuvottelut ja miehenkin firmassa on hankala tilanne. Millä minä tuon hevosen hoidan? En jaksa enää.

Puen toppahousut ja laitan valmiiksi kuraiset saappaat jalkaan. Käynnistän auton.
 Tankki on tyhjä. Tekisi mieli itkeä.


***



Söpö Mirru-poika tarhassa.

Molemmat tilanteet ovat tositapahtumia. Sitä parhautta ja sitä kaikkein ankeinta. Varmaan lähes kaikkien hevosihmisten kokemia.
Nämä asiat ovat olleet mielessäni paljon. Joka toinen päivä olen varma siitä, että haluan hevosen, tuli mitä tuli, joka toinen päivä ajatus pelottaa ja hirvittää.
Toisaalta taas... mulla on edelleen hurja määrä varusteita, hevosenostorahat tilillä ja tallipaikkakin järjestyisi varmasti pikapuoliin, kunhan löytyisi vaan sopiva hevonen.

Päätökset ovat kuitenkin jäissä nyt ainakin hetkellisesti, juurikin niiden yt-neuvotteluiden takia. Katsotaan kuinka käy. Elämä on tällaista.
Toistaikseksi ratsastukset ovat jatkuneet entiseen malliin, mukavan  Mirrun kanssa. Myös Simppaa olen käynyt katsomassa, se on niin mussukkasöpöliini, että!
Pääasia, että saa olla hevosten kanssa tekemisissä, tavalla tai toisella. Pelkkä hevosen tuoksu, lämmin turkki ja harjaus hiljaisessa tallissa riittävät saamaan minut onnelliseksi.

Simppa näyttää tässä hurjan isolta!


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Wrummmm....sanoi poni

Tänään pääsin Mirrun kanssa Sannan valmennukseen.
Hiukan jopa jännitti, sillä Mirru on ollut kentällä (joka on suuri ja aidaton ja jossa hevoset tuppavat tulemaan jostain syystä ihan villeiksi) laukassa aika vauhdikas ja vahva, aivan erilainen kuin maneesissa, jossa se on ollut todella helppo ja kuuliainen ja pehmeäsuinen. 
Sannan tunnilla kun ei uikuteta, vaan kuri on kova. Yritin aluksi vinkua, että tää on uusi tuttavuus, anna hiukan armoa, mutta se taisi saada Sannaan vaan lisää ytyä :)

Rouva kipuaa hevosen selkään :)

Mirru oli alussa hetken melko hidas pohkeelle, mutta kun aloitimme tositoimet niin huomasin että alla onkin varsin vauhdikas ponipoika. Mamma mia! No, ravi hidastui istunnalla ihan mukavasti. Mirru on kyllä kiva ratsastaa ja esimerkiksi väistöt sujuu mun mielestä melko hyvin.

Vauhti-Mirru.
Erityisesti jännitti laukka, ravissa heppa pysyy kyllä hyvin kuulolla, mutta laukkaa ei olla ehditty mennä ulkokentällä kovinkaan paljon. Nyt tehtävänä oli melkoisen vaikea juttu. Laukkaa diagonaalilla samalla väistätten ja asettaen liikkeen suunnasta pois. Uralle tultaessa ravia, kulman kohdalla avoon, suoristus ja uusi laukannosto. Huhuh! Hirvittävän vaikeata meille, kun laukka on vielä ihan hakusessa. Meneesissa olisi sujunut varmaan ihan hyvin, mutta ulkona Mirru spurttaili ja tuli vahvaksi. Mun piti oikein todella, todella ratsastaa, jotta selvisin edes jotenkin.

Mirru on hyvä väistöissä.

Sanna ei todellakaan antanut armoa vaikka ponilla alkoi jo totaalisesti keittää. Uudestaan ja uudestaan, lopuksi ympäri kenttää hillitysti ja hallitusti, hevonen suorana ja kuulolla. Olin kyllä tosi tyytyväinen tuohon piiskaukseen, ylitin itseni ja lopuksi vasen laukka toimi melkein hyvin, oikeassa on vielä enemmän haastetta meikäläiselle.

Vasen laukka alkoi tulla lopussa aika hyväksi.

Hyviin fiiliksiin, väsyneenä ja hikisenä sekä hevonen että ratsastaja, lopetettiin tunti. Sain roppakaupalla uutta kokemusta tuosta hevosesta. Sanna pakotti mut tekemään asiat loppuun saakka. Tuli myös sellainen fiilis, että haluan todellakin oppia ratsastamaan tällä persoonallisella ruunalla, harjoittelen niin kauan että sujuu!


Hieno Mirru.
Tästä kuvasta tykkään paljon, laukka jo paljon rennompaa.

Ravi sujuu kivasti.
Keventelyjä.

Lopuksi vielä reality-kuva siitä, miltä laukka näytti aluksi, heppa oli aivan lentoon lähdössä koko ajan, veti mut irti satulasta, voi hyvät hyssykät...
PS. Ihanista kuvista taas kiitos Fridalle, joka (raskaasti) lahjottuna taas suostui kuvaushommiin.

Wrummmmmm....Mirru lähtee lentoon!