Maasto-onnea!

Miten voikin tulla niin onnelliseksi maastolenkistä!

Käytiin tänään tunnin lenkillä, ihan ekaa kertaa Simpan kanssa. Aikaisemmin on yritetty, mutta tilsojen takia jouduttu kääntymään takas melkein samantien. Lumen alla kun on jäätä, niin heppa meinas tehdä ihan totaalisen spagaatin.

Onnellinen täti.

Tänään ruuvasin Simpan kenkiin kiinni Polarpadit ja hyvin tuntui toimivan. Hokkeja löytyy joka jalasta kuusi kappaletta, ne kyllä pitää kunhan ei tule tilsoja.

Simpalla oli kiire ja ärsytti kun kaveria piti odottaa.

Simppakin oli aivan innoissaan! Mentiin kyllä vaan käyntiä kun mukana oli kävelyheppa ja muutenkin halusin hiukan testata miten se käyttäytyy uusissa maisemissa. Simpalla on tosi vetävä askel ja se olisi kyllä mieluusti mennyt vähän kovempaakin.

Jee!

Eilen Simppa pääsi solariumia kokeilemaan. Tuntui nauttivan lämmöstä.

Voi että tuli pirteä ja hyvä mieli, kun pääsi hiukan maastoon. Tätä tehdään kyllä jatkossa enemmän! 

Solarium-Simppa

George Morris -kädet

Capital & Co -blogissa oli kirjoitus maailmankuulusta, teräväsanaisesta valmentajasta, äijänkäppänästä nimeltä George Morris. Olen ennenkin Morrisin ratsastusta videolta katsoessani saanut isoja ahaa-elämyksiä, mutta tapani mukaan unohtanut ne sittemmin.

Tämä ei ole ehkä paras kuva Morrisin käsistä, hän korostaa suoraa linjaa käsien ja ohjien välillä. Mutta ainakin videoista sää hyvän käsityksen asiasta.

Eilen lähdin kuitenkin ratsastamaan Morrisin opit mielessä. Erityisesti se käsi. Käsi, käsi, käsi.
Huomasin taas nimittäin noista viime postauksen kuvista, miten kaamelta käteni näyttää. Lukittu alas, reisillä, ohja liian pitkä. Hyi. Ihmekös poni hiukan vastustelee.

Tämä poni nimittäin on sellainen, joka mieluusti kulkee tooodella pää pystyssä aluksi. Oireyhtymään kuuluu myös alas laskettu selkä ja kameliravi, oikein autiomaan arabin tapaan. Pouni ei kuulu kategoriaan Coco et kumppanit, jotka ovat kauniissa muodossa ihan itsestään, kunhan vain ohjat nappaa käteen. Toki senkin pään saa alas vippaskonsteilla, mutta jotenkin siitä tulee sitten sellaista vänkäämistä, välillä poni antaa periksi, mutta usein pyrkii myös pois kuolaimelta.
Tämähän on varmaan ilmiselvä asia monelle, mutta itse huomaan aina seilaavani näiden asioiden parissa, kuin lastu vuorovedessä, eestaas.

No, pitkän alkupuheen jälkeen: eilen onnistuin pitämään George Morris -kädet! Tai ainakin jotain siihen suuntaan.

Ohja ainakin 10 senttiä normia lyhyempi, kädet saman verran edempänä ja ylempänä, mutta aika lähellä harjaa. Nojasin polvillani satulan polvitoppauksiin ja keventelin. Jalkakin pysyi ihmeen paikoillaan.
Simppa oli todella hömppä aluksi, sätkyili ja oli lentoon lähdössä, pukittikin kerran, mutta oloni oli tässä asennossa hyvin vakaa. Keskityin ratsastamaan teitä ja tahtia. Näytti varmasti aivan kamalalta, mutta who cares. Kuvittelin olevani George Morris (saa nauraa).

Noin kymmenen minuuttia  (no joo, ehkä hiukan enemmän) ja sitten poni oli kuolaimella ja myotäsi niskasta kauniisti, Takapää toimi ja mun kädet....ne oli oikeassa paikassa, kannettuna ja tarpeeksi edessä ja tuntuma oli ihanan tasainen. Ratsastin, nautiskelin ja tasaisin väliajoin muistin kiittää pounia aidosti. 

Voiko olla mukavampaa tapaa viettää räntäistä, pimeää tiistai-iltaa!

Hikinen Simppa.

Pikkupojan kanssa valmennuksessa

Tänään päästiin Simpan kanssa Maijan valmennukseen. Simppa oli alusta saakka melko hyvä, mutta tunnin loppua kohti se hiukan väsähti ja laukka oli siksi aika huonoa. Mutta käynnissä ja ravissa oli tosi hyviä pätkiä ja hetkittäin tunsin, että se alkoi kantaa itseään melko kivasti.

Simpalla, kuten enemmistöllä hevosia, on se pulma, että se on kupera oikealle ja kovera vasemmalle. Siksi mentiin käynnissä aluksi pitkään sulkutaivutusta ympyrällä vasemmassa kierroksessa. En tiedä, onko Simpan kanssa menty sulkua koskaan, mutta kovasti se yritti tehdä niin kuin pyydettiin.

Eli lievä asetus ulos kaulan ollessa muuten suora, ja takapäätä myös ulos. Tarkoituksena siis suoristaa hevosta. Simppa hiukan hämmentyi, kun asetus oli ulos, niin se luuli että yritän kääntää sitä sinne...se on niin lapsukainen.

Oikealle asettuminen ottaa vastaan Simpalla, mutta pikkuhiljaa saatiin se myötäämään niskasta.

Vesemmassa kierroksessa piti koko ajan muistuttaa, että takapäätä ei tuoda sisälle, vaikka asetus olisi ulos.

Hienoja pätkiä tuli muutamia, tunsin miten askeleeseen alkoi tulla pientä joustoa.

Simppa menee vielä helposti kuolaimen alle ja etupainoiseksi taikka pyrkii kuolaimen päälle. Mutta hetkittäin löytyy ryhtiäkin.

Olen keksinyt, miten sen saa rentoutumaan. Niinkin yksinkertainen juttu kun täysi myötäys, ohjat pois ja liioiteltu taputus molemmin puolin kaulaa. Ai että poika tulee siitä iloiseksi kun saa kehuja, alkaa pärskiä ja relaa. Sitten taas samantien ohjat uudestaan tuntumalle.

Simppa on oiken mukavaluontoinen ja kehityskelpoinen poni ja liikettäkin löytyy yllättävän paljon. Sillä on sopivasti luonnetta, mutta se ei ole yliherkkä. 

Esteillähän se on kunnostautunut hienosti, ja huomaa, että koulupuoli on sille vieraampaa, mutta siihen nähden meni kyllä oikein mukavasti. Taitava Simppa!

PS. Kiitos kuvista Fridalle, joka lähes vapaaehtoisesti (lue: lahjottuna) tuli kuvaamaan! Kosmetiikkatuotteet odottavat....:)

Kiva ratsastus

Maanantaina ratsastin Simpan ihan hikeen saakka. En voi kehua että ratsastus olisi sujunut mitenkään erityisen hyvin, poni tuntui hiukan vastustelevalta, mutta ei nyt ihan huonostikaan. Se liikkui joka tapauksessa reippaasti ja melko ryhdikkäästi.
Tiistaina kävimme maastossa hiukan taluttamassa, mutta varjelkoon siellä oli liukasta, joten lenkki jäi melko lyhyeksi. Pimeä luistinrata ei ole kovin rentouttava paikka ja Simpalla oli arabipörinä päällä :) Se on niin söpö kun se on "villi".
Keskiviikkona poni oli ihan vapaalla ja eilen sillä olikin aluksi pikkuisen virtaa ja kaikenlaista pikku kyttäämistä ilmeni. Tämähän on vasta nuori poni, ja sen huomaa joissain asioissa. Silti Simpan kanssa on niin rentoa.
Eilinen ratsastus oli jotenkin niin mukava. Tuntui, että nappulat alkavat löytyä. Aluksi poni juoksi alta pää pystyssä, mutta sinnikäs ratsastus auttoi. Ja ennen kaikkea palkitseminen. Kun poni myötäsi hetkenkin rehellisesti, kantoi itsensä kauniisti, niin heitin samantien ohjat kokonaan pois ja kehuin.
Sitten sama uudestaan, ja uudestaan. Halusin liioitella palkintoa, jotta poni varmasti ymmärtäisi, mitä siltä halutaan. Poni tuntui olevan ihan otettu ja äkkäsi mistä sen palkinnon saa.
Ai että alkoi tulla hyviä pätkiä ja poni alkoi jo hiukan odottamaan. Lopuksi nostin vielä laukan ja kun oikea laukka oli todella mallikasta, heitin ohjat pois, taputin ja hyppäsin alas selästä samantien.
Ei mitään loppuraveja, vaan kävelytin maasta.
Niin tyytyväisiä olimme molemmat. En muistakaan että pitkään aikaan olisi ollut noin mukava olo ratsastuksen jälkeen.

Pony lähdössä hommiin.

Pahoittelen laatua, mutta tämän parempia ratsastuskuvia nyt vaan ei ole tarjolla.
PS. Ei tää poni niin kovin pieneltä mun alla näytä, vai mitä ootte mieltä?

Kultainen poni

Paitsi että lainaterapiaponi Simppa on todellakin kultainen väriltään, on se myös kultainen luonteeltaan. Se on todella herttainen ja kiltti pieni otus.
Osaksi otsikko on myös omistettu Nooralle (http://kultainenponi.blogspot.fi/), jonka Goldy oli aika lailla saman näköinen kuin tämä herra.

Simppa on myös nuori ja sen huomaa joistain asioista, vaikka se onkin superjärkevä. Simppaa hiukan jännittää olla maneesissa yksin, maneesin ulkopuolellakin on kaikenlaista pientä, jota pitää puhista. Sen selässä on silti täysin turvallinen olo.

Ekana päivänä juoksutin Simpan ja meinasin lentää selälleni, kun näin mikä vauhti ja liike sillä oli. Videossa kannattaa laittaa äänet päälle. Tuollaista törinää Simppa piti puoli tuntia putkeen. Hassu!

Simppa on siis minulla lainassa hetken aikaa. Se asuu maalaistallilla, jossa ei ole maneesia, ja koska minulla oli maneesitallissa karsina tyhjillään Cocon jälkeen, niin Simppa tuli vierailulle ja saamaan liikuntaa.

Simppa on kova poika hyppäämään, mutta kouluratsastuksessa riittää työsarkaa. Perusjutut toimivat oikein hyvin, mutta tavoitteena on saada etupäätä ja lavoja hiukan ylöspäin. Poni on kiva, ei ota hernettä nenään juuri mistään ja sitä saa ratsastaa.

Simppa toi taas ilon harrastukseen! Kiitos Simpan omistajalle, joka lainaa tädille terapiaponia!

Päätös

Anonyymi22. joulukuuta 2014 9.13

"Samantyylisesti olen itsekin parivuotta sitten pohtinut ja pähkäillyt kun omistin kiltin mutta reaktiivisen ja isoliikkeisen nuoren hevosen. Muutaman kerran tuiskahdin alas ja tahtomattani nämä kalvoivat rohkeuttani ratsastajana. Työstin omaa kasvavaa epävarmuutta ja valmennuksissa kaikki sujuikin aina hyvin kun oli omat ajatukset kasassa. Tein päätöksen luopua hevosesta jos löydän sille huippukodin, ja sellainen löytyikin heti! Tuohon ratkaisuun päädyin, koska vaikka olen kokenut ja tavoitteellinen ratsastaja, ei minulla enää ole halua kilpailla ja panostaa valmennuksiin yhtä paljon kuin ennen- miksi sitten ylläpidän kilpahevosen hermorakenteen ja reaktiokyvyn omaavaa hevosta kun se ei ihan sopeudu omiin toiveisiini?

Jokatapauksessa, rohkeutta vaatii tehdä päätöksiä eikä kaikki edes tee vaan paljon näkee epäsuhtaisia ratsukoita joissa mennään herkän ja hienon hevosen mielenliikkeitä myötäillen. Itse pidin hevostelusta pienen tauon ja mietin mitä oikein haluan ennenkun aloin etsiä uutta hevosta. Nyt omistan unelmieni täyttymyksen, aivan ihanaluonteisen ja paljon kapasiteettia omaavan nuoren hevoskokoisen rotuponin. Tämän kanssa tavoitteet ei ole yhtään matalammalla, mutta tietyllä tavalla sen kanssa on kaikessa touhuamisessa parempi olo itsellä kun olen "hevosen tasalla"."

'''''''''''''''''''''''''''

Tämä mukava anonyymin lähettämä kommentti (kiitos siitä!) kiteyttää oikeastaan kaikki ajatukseni, jotka minulla oli viime aikoina Cocon kanssa. 

Samalla tavalla kävi tässäkin tapauksessa, Cocolle löytyi huippukoti ilman yhtään myynti-ilmoitusta. Ensimmäinen katsoja, jolle olin Cocosta kertonut, ihastui siihen kovasti ja halusi heti sen ostaa, vaikka tamma teki aikamoiset pukit ja sinkoilut koeratsastuksessa. Se pääsi ammattilaiselle, joka osaa paitsi ratsastaa sitä, myös hyötyy sen upeista liikkeistä varmasti jo ensi kesän kisaradoilla. Itse olin päätöksestä jo siinä vaiheessa niin varma, että luopuminen oli lähinnä helpotus, erityisesti kun Cocon tuleva koti on varmasti sille sopiva. Se on poikkeuksellisen upea, mutta myös poikkeuksellisen kuuma ja herkkä hevonen. 

Coco matkasi uuteen kotiin sunnuntaina. Samana päivänä minulle tuli hetkeksi lainaan ystäväni poni/pieni hevonen (en ole säkäkorkeudesta ihan varma), joka toimii nyt tädin terapeuttina. Nuori herra, saman ikäinen kuin Coco, mutta niin kiltti. Kaikki pelkoni hävisivät samantien, aivan ihanaa.

Mitä tästä eteenpäin, aika näyttää. Ilman hevosia en varmasti osaa olla, mutta mitään kiirettä ei ole. 

Suloinen lainaponini. Hän on aivan ihana.

Uhmis Tuhmis vs. Täti Topakka

Meillä (tai siis tallissa) asuu kuulkaas varsinainen daami. Luulin hankkineeni kiltin pikku tamman, ehei, mitä vielä. Tämä hoitaessa viaton, kaunis neitokainen onkin ratsastajan alla varsinainen Uhmis Tuhmis.

Mun itku on nyt kuitenkin vaihtunut nauruun. Ainakin melkein. Myönnän, että huonona hetkenä väänsin itsekin uhmakkaana myynti-ilmoituksen tammasta. Toistaiseksi se on luonnoksien joukossa...saa nyt nähdä kuinka käy :)

Mutta ei tuolle kakaralle voi kun nauraa. Siis mitä ilmeitä. Välillä kulkee kuin köyhän naisen Totilas, eturivi pyörtyy ihastukseen, ja sitten...yrittääkin yhtäkkiä maneesin ovesta ulos. Siis suljetusta. Kun kaverikin meni.

Taikka puraista minua jalasta, kun kehtaan (kuinka julkeaa) laittaa sisäpohkeen kiinni neidin herkkään kylkeen. Että niinkun häipyiskö se, jos vähän nappaisin hampailla? Siinä vaiheessa repesin. Ei oo todellista. Tulee ihan mieleen omat teini-ikäiset lapset.

Ja ei, tällä ei ole vatsahaavaa taikka kipeää masua, yksinkertaisesti prinsessa testaa kaikenlaisia käskyjä. Tätä tammaa saa muuten hoidettaessa koskea ihan mihin vaan, rapsuttaa vatsan alta, satulavyön kiristäminen ei aiheuta pienintäkään luimimista, selkää ja kupeita voi painella miten lystää ja kaikesta vaan nauttii.

Viimeisimmän erän vei Täti Topakka. Käveltiin kahdeksikkoa niin kauan, että neitokainen uskoi, että on a) käveltävä sitä tahtia kun ratsastaja määrää b) käveltävä suoraan ja kestettävä jalat kevyesti tuntumalla c) maneesin ovella pysähtyminen ja temppuilu päättyy ponin kannalta ikävästi d) on edelleen käveltävä ja kaikenlaiset ryntäilyt on kielletty e) myös pitkillä ohjilla on käveltävä ja jopa sitä tahtia kuin ratsastaja haluaa.

Hämmästys oli suuri, kun heppa uskoi ja rentoutui. Täti Topakalla oli voittajafiilis. Myynti-ilmoitusta ei vielä deletoitu, mutta olkoot nyt siellä odottamassa ainakin hetken verran...