Laiskanpulskea Lotta

Maastoilupäivien jälkeen piti ottaa itseä niskasta kiinni ja jumpata hevosta sekä omaa keskivartaloa.
Lauantaina suuntasin kentälle, jossa hypättiin esteitä. Lotta oli niin laiska ja jäykkä että meinasi tulla itku. Mietin koko ajan tuntuiko se epäpuhtaalta, mutta päädyin siihen että se oli vain turkasen jäykkä ja laiska samaan aikaan.

Tulevatko teidän hevosenne paremmiksi vai huonommiksi ratsastaa parin-kolmen maastopäivän jälkeen? Itse olen aina yhtä hämmästynyt siitä että Lotta on maastoilupäivien jälkeen niin huono ratsastaa.

Hyppäsin jopa pari pikku ristikkoa, jotta olisi saanut siihen vähän virtaa, mutta heti kun lopetin aktiivisen eteenratsastuksen niin se pysähtyi. Ihan siis vaan seis, ja nuokkumaan. Voi Lottaa.

Mua laiskottaa ja väsyttää ihan kauheesti. Pääseeks jo tarhaan nuokkumaan, pliide? Lotta tänään sunnuntaina.

Päätin mennä maneesiin, jossa oli tyhjää. Lotta oli sielläkin aluksi laiska, mutta pelästyi sitten jotain rapinaa, jes, sain siihen vähän eloa! Sitten sujuikin hiukan paremmin. Alla kaksi editoimatonta videopätkää, otettu upouudella Iphonella! Hankin viimeinkin älykännykän, ehkä nyt tulisi otettua jotain kuvia joka kerta.

Tänään oli Maijan valmennus ja kauhistelin jo etukäteen että miten laiska hevonen siellä oikein odottaa. Kastelin Lotan muualta paitsi satulansijan kohdalta. Se tuntuikin heti paljon notkeammalta ja reippaammalta kuin eilen. Koulujumppa oli siis tehnyt tehtävänsä, hyvä niin. Hyppäsin taas pari pientä ristikkoa alkuverkaksi, nyt hevonen oli ihan innoissaan.

Tunti ei mennyt kuitenkaan lainkaan hyvin. Olen kiukkuinen itselleni, miksen osannut ratsastaa paremmin. Mentiin taas vaikeita asioita, vastalaukkakaarretta vasemmassa laukassa, se on se kaikkein hankalin juttu Lotalle. Sorruin taas pitämään vahvaa tuntumaa ja huonostihan sitten meni. Ihan lopussa sain kuitenkin taas langan päästä hiukan kiinni. Lotta laukkasi pientä lyhyttä laukkaa, mun mielestä se oli just sitä töpöä, mutta Maijan mukaan se oli koottua laukkaa ja ihan hyvää. Heh, täytyy sitten varmaan olla tyytyväinen!

Positiivista tänään oli kuitenkin se, että hevonen liikkui taas alusta saakka ihan hyvin, eilen kun aloin jo epäillä, että vaivaako sitä jokin.

Maastoilua, maastoilua

Eilen käytiin Lotan kanssa pidempi lenkki maastossa ihan kahdestaan, laukattiin tosi paljon ja annoin Lotan mennä niin kovaa kuin se halusi. Otettiin oikein kunnonkohotuslenkki, intervallityyppisesti pitkiä ravi- ja laukkaosuuksia, sitten välillä kävelyä ja taas laukkaa. Oli ihan hirmu mukavaa.
Tänään lähdettiin maastoseuraksi yhdelle meidän tallin ruunalle ja tämän omistajalle. Tämä ruuna osaa temppuilla, eikä sen omistaja ole siksi käynyt kovinkaan usein hevosen kanssa maastossa. Hienosti kaikki kuitenkin meni ja ruunakin rentoutui jännittyneen alun jälkeen tosi hienosti. Ravailtiin ja laukattiinkin pari pätkää. Omistaja oli yhtä hymyä, kun pääsi vihdoin hevosensa kanssa maastoilemaan tällä tallilla.

Tämän ihanammaksi ei maastoilukelit voi muuttua, sopiva lämpötila eikä itikoita, ihanaa!

Maaston jälkeen ratsastin hiukan vielä kentällä, sillä Lotta tuntui siellä maastossa tosi jäykältä ja suuuuper laiskalta. Vaikka maastoilu on mukavaa ja rentouttavaa, ei Lotta kuitenkaan siitä vetristy, päinvastoin. Se tarvitsee oikein kunnon koulujumppaa pysyäkseen parhaimmillaan. Niinpä ravailin ja laukkailin kunnes hevonen alkoi tuntua hiukan notkeammalta ja eteenpäinpyrkivältä. Aluksi se tuntui jopa hieman epäpuhtaalta taas, kunnes pääsi hyvin vauhtiin ja silloin se taas kyllä muuttui.
Olen aina ajatellut, että maastoilu pitää hevosen vetreänä, mutta Lotan kohdalla täytyy kyllä sanoa, että mitä enemmän kunnon koulutreeniä, sitä parempi, ja jopa pyrkivämpi hevonen. Lotta ei erityisesti tunnu edes kyllästyvän kouluvääntöön, se innostuu kun siltä vaatii kaikenlaista.

Tarhassa nopea tsekkaus, onko aamuheinistä enää mitään jäljellä. Lotta on aika hienossa kunnossa nyt.

Mumsmums...saiskos vähän lisää?

Kisavideo

Tässä video perjantailta (huhuh, vähän kyllä nolottaa laittaa tänne, mutta julkaisen nyt kuitenkin). Sunnuntailta ei videota otettukaan. Tämä on kuvattu hiukan oudosta kuvakulmasta, tiet näyttävät kummallisemmilta kuin mitä ne olivat!
Eli meidän toka kisarata Lotan kanssa, ever :)

Rentoutta ja nautintoa

Tänään aamumaastossa ystävän ja hänen ruunansa kanssa. Aurinkoa, pehmeitä hiekkateitä, superhyperrentoja hevosia, ei itikoita. Ravia pitkin ohjin ja hillittyä laukkaa, sekä maailman parannusta. Täydellisyyttä!

Lotalla oli eilen pitkästä aikaa täysin vapaa, tarkoitus oli kävelyttää kisapäivän jälkeen, mutta en sitten loppujen lopuksi käynyt tallilla lainkaan.

Tänään allani oli yllättävän vetreä, rentoa ja isoa käyntiä liikkuva, hyväntuulinen hevonen. Lotta voi selkeästi nyt todella hyvin, ihanaa. Hiukan nestettä jaloissa kyllä (lämpimän ilman takia), voitelin ne paksulla kylmäsavikerroksella letkukylmäyksen jälkeen, katsotaan vaikuttaako.

Tällä viikolla maastoillaan paljon ja ehkä treenataan hiukan rennosti. Mahtavaa ilmaakin luvattu koko viikoksi. Kuullaan! Nauttikaa hevosistanne!

Laadukas hevonen, kuski koomassa

Voi herranjestas miten surkea kuski Lotta-paralla oli tänään. En edes jännittänyt kovinkaan paljoa, ja sitten radalla iskikin joku hirveä paniikki. Pian pois täältä! Ei väliä, miten menee kunhan tää loppuis!

Harjoiteltiin eilen KN Specialia ja osasin sen kuin vettä vaan. Lotta tuntui todella, siis todella hyvältä ja virtaakin riitti. Sain eilen itse asiassa monta ahaa-elämystä ja tuntui siltä, että ei se ihan pieleen voi mennä.

Verkassa vielä meni hyvin ja ylämäkeen. Tässä odotetaan omaa vuoroa.

Verkassakin tuntui hyvältä, kun pääsimme hiukan vauhtiin. Tiesin, että tämän seuran järjestämissä kisoissa taso on aina aika korkealla. Paikalle tulvikin hienoja kouluratsukkoja, valmentajat mukana korvanappeineen antamassa ohjeita. Yksi valmentaja/äiti huusi kovaan ääneen ohjeita koko ajan. Tämähän on ihan sallittua, mutta jostain syystä aloin mennnä paniikkiiin. Nämä kaikki olivat kokeneita kisaajia ja minä tällainen täti, joka oikeasti tykkää maastoilla ja treenata rauhassa...

Oho, hupsista, tässä pitikin mennä käyntiä...

Lotta tuntui kuitenkin ihan hyvältä ja sain se oikein tosi kivaksi loppua kohden. Sillä on kyllä niin hieno askel kun se oikein innostuu ja kuuntelee.

Radalla sitten mokasin oikein kunnolla, ratsastin huonot tiet, istuin oudosti (mun paniikki-istunnassa...), meinasin unohtaa yhden voltin, unohdin että piti siirtyä laukan jälkeen käyntiin...voi herravarjele. Lotta oli ihan huippu, ei pelännyt mitään, ei kyylännyt mitään, ja meikäläinen ihan tumpelo!

Pisteet jäivät surkeiksi, reilut 55. Tuomarin kommentissa luki mm. "laadukas hevonen", "hevosessa riittää kyllä potentiaalia"...haha, kuskissa  sitä saisi olla hiukan enemmän!

Jahas, se toinen voltti menasi unohtua, no ehdin vielä!

No, annan itselleni armoa, kolmas kisa Lotan kanssa ja olen kuitenkin tällainen yli 20 vuoden ratsastustauon pitänyt täti-ihminen. Uskalsin kuitenkin osallistua. Positiivista on se että Lotta nosti laukat hyvin ja laukkasi reippaasti ilman rikkoja. Virtaakin oli nyt hiukan enemmän, verkassa sitä oli tosi hyvin! 

Niin jännää ja hauskaa kuin kisaaminen onkin, olen nyt todella, todella onnellinen siitä, että nämä kaksi kisaa on ohi. Hauska kokemus, mutta nyt aiomme maastoilla paljon ja jatkaa treenejä rennoissa merkeissä. 

Täytyy silti sanoa, että näistä kisoista kyllä oppii yleisesti ottaen paljon. Kisaverkka on sellainen tehotreeni, jossa tulee esille omat heikkoudet ja hyvät puolet. Olen kyllä ihan tyytyväinen siihen, miten tänään sain kuitenkin Lotan avuille maneesissa, jossa vieraat hevoset sinkoilivat ympäriinsä.

Laukka nousi ja pyöri, mutta unohtui tuo ohjaaminen, Lotta oikaisi yhden kulman ihan kunnolla ja mä jäin hölmistyneenä melkein suu auki  :) En voi uskoa että olin niin avuton!

Kisakuvapläjäys!

Tässä vielä eiliseltä lisää kuvia. Tuhannet kiitokset taas Fridalle kuvista! 

Verkkaa kentällä.  Lotta venyttää hiukan, hyvä tyttö!

Piukka ilme!

Outo tunne, kisaverkkaa omalla kentällä. Aikaa oli hiukan liikaa ja meni jotenkin löllöttelyksi.

Radalla lävistäjällä. Tuomarin mielestä Lotta juoksi liikaa.

Lotta tohkeissaan, on se niin hauska.

Vasenta laukkaa, sujui ihmeen hyvin.

Hihih, ryhtimimmi. Mitäköhän mä katselen?

....ja ryhti senkun nousee, häntä myös, voi hyvät hyssykät. Arabi vauhdissa. Ja taas kuski puhuu jotain. Saako koulukisoissa jutella hevosen kanssa?

Hieno tyttö, tässä mennään, hyvä hyvä....

Lotta pääsi tarhaan jo kauan ennen luokan loppumista, rusettikuva piti kuitenkin ottaa.

Ylläri!

Oltiin kisoissa neljänsiä ja punainen ruusuke! Olen todella hämmästynyt ja hiukan häpeissäni, mielestäni en ratsastanut kovinkaan hyvin. Pisteitä tuli 58,4, osallistujia oli 13. Lotta oli hiukan löysä enkä saanut siihen hyvää tuntumaa, radalla tuli kaksi rikkoa. Tuomarin kommentti oli mukava: hevonen tänään hieman kireä, kun rentoutuu niin saatte hyviä tuloksia. Numerot välillä 4 (rikko laukassa) ja 6,5 (vasen laukkaympyrä, mitä ihmettä!!!), kuitenkin varsin tasainen rivi kuutosia ja viitosia.

Olen silti häpeilemättömän onnellinen, toka kisa Lotan kanssa, viimeksi oltiin kisoissa vuosi sitten. Ai että olen mielissäni. Nyt väsyttää, vetäydyn sohvalle kahvikupin ja suklaan kera. Huomenna harjoitellaan vielä hiukan ja sunnuntaina vuorossa KN Special. Toivottavasti Lotasta löytyisi hieman enemmän virtaa.

Onnellinen täti!

Ryhti-Lotta radalla.

Mitä tahansa tapahtuu, ÄLÄ VEDÄ!

Tää on mun ohjenuora. Ohjat voi olla tuntumalla, ihan kunnollakin, mutta niistä ei saa VETÄÄ. Joskus on tietysti pakko, ihan hetkellisesti, mutta veto ei saa jäädä päälle.  Ranteiden pitää olla pehmeät ja olkapäiden rennot. Taas unohdin tämän totuuden pari päivää sitten. Oli ihan kamala ratsastuskerta. Rupesi jo paniikki iskemään. Eihän tästä tule mitään. Kiristelin vetoa ohjista ja hampaita samaan tahtiin. Hevosen päässä rupesi sauhuamaan. Mikään ei sujunut. Rentous oli kaukana.

Jos ny on pakko taas juoksennella ympäri kenttää niin mennään sit heti!

Eilen ja tänään päätin että nyt hermot kuriin hyvä ihminen. Niistä ohjista EI VEDETÄ, tuli mikä tuli. Lotta inhoaa sitä. Ja kappas, taas sujui paremmin. Ei loistavasti, mutta paljon rennommin.

Moro! Mul tuli vähän räkää nenästä kun treenattiin niin kovasti.

Tänään aamulla ratsastin reilut puolituntia (vain!) ja Lotta oli rento. Ei menty edes rataa läpi, pelkäsin, että hermostun itse kun huomaan ettei se suju. Hiukan laukkaa molempiin suuntiin, diagonaaleja rennosti. Lopetin kun tuntui hyvältä.

Ihan kun mun maha ois vähän pienentyny. Ja oon aika söpö.

Putsasin vielä varusteet huomisaamuksi ja laitoin valkoisen satulahuovan satulaan kiinni.
Nyt on ihan hyvä mieli huomista varten.

Mul tuli kauheest kuolaa, mut nuolasin ne pois.

Toi kahjo on liian lähel mun päätä.

Varusteet putsattu!

Reipas ratsutus ja veikeä valmennus

Pakkomielle keksiä tuollaisia sointuvia otsikoita, ammattitauti, suonette anteeksi.

Ensin valivalivalitus. Ei taaskaan uusia kuvia. Mun kuvaaja on tehnyt lakon! Ei jaksa kuvata vanhaa äitiänsä. Kumma juttu, keksii kuulemma mukavavampaakin tekemistä sunnuntaiaamuisin, kuten esimerkiksi nukkumista. Höh. 

Mutta toisaalta, en itsekään ole jaksanut kuvata. En sitten yhtikäs mitään. Nyt täytyisi ottaa itseä niskasta kiinni. Joudun aina kaivamaan teille arkistojen aarteita. Kuten tämän kuvan, jossa lauantainen ratsuttaja ratsasti Lotalla ekan kerran, puolitoista vuotta sitten, kun Lotta oli juuri tullut meille.

No, asiaan. Lauantaina Lottaa kävi siis ratsuttamassa yksi puoliammattilainen tuttuni. Olipa mielenkiintoista katsella (kuviakin olisi toki voinut ottaa, mutta kun päätettiin olla maneesissa kovan tuulen takia, niin en sitten jaksanut). 

Lotta oli kuulemma monin tavoin parempi kuin kesällä, voimaa enemmän ja ennenkaikkea muoto parantunut. Ei ole enää tyhjä edestä vaan pysyy tuntumalla. Lotta työskentelikin heti alusta saakka tosi hyvin. Ravi oli kyllä todella wau! Myös käynti oli hienoa ja isoa, mikä hämmästyttää, sillä itsestä se tuntuu aina hitaalta ja lyhyeltä, mutta ilmeisesti vain tuntuu siltä.

Laukassa ratsuttajalla oli samantyyppisiä ongelmia kuin mulla (toki sai kuitenkin hevosen toimimaan huomattavasti paremmin). Hankalinta on vasen laukka, ja laukannostot. Yksi uusi asiakin tuli esille, mihin en oikeastaan ole kiinnittänyt huomiota. Lotta hiipii siirtymissä aina muutaman askeleen, niin ei saisi tehdä, vaan siirtymien pitäisi olla selkeitä. Totta, nyt kun ajattelen, niin sehän töpsöttää aina pari askelta miniravia ennen ravin alkua sekä siirryttäessä käyntiin.

Muuten vain istuin ja ihailin, kaunista ratsastusta ja täytyy sanoa että on mulla niin kaunis hevonen, oih että.

Tänään olikin sitten Maijan valmennus ja Lotta tuntui todella hyvältä. Itse vähän sähläsin vaikeissa tehtävissä. Maija teetti taas kaikenlaista vaikeata. Ensin piti mennä pientä laukkaa ja tehdä siinä piruetin tapainen "kiepaus". Siitä siirtyminen käyntiin ja samantien vastaavanlainen kiepaus käynnissä eli siis takaosakäännös. Voi luoja, mä olin itse jo ihan mutkalla ja paino ties missä. Varsinkin se käyntiosuus oli helkkarin vaikea. Mutta oli niin hyvän tuntuinen hevonen, liikkui kivasti ja jäi tosi hyvä mieli!

Jännittää

Ajattelin ihan muina naisina ilmoittautua jopa kaksiin kisoihin, kun sellaiset meidän tallilla nyt järjestetään pääsiäisen aikana. Nyt huomaan kuitenkin, että jännitys jo kipristelee vatsaa heti kun ajatus eksyy niihin kisoihin...

Olen Lotan kanssa ollut tasan yhden kerran kisoissa, vajaa vuosi sitten seurakisoissa menin helppo C:n, prosentteja tuli silloin hiukan reilut 60. Muutenkin kisakokemusta on tosi vähän, Falkan kanssa kävin kisoissa kolme kertaa, helppoa C:tä ja B:tä, Pia-ponin kanssa muutaman kerran ja sitten joillain ratsastuskouluhevosilla ihan muutamat harjoituskisat. Eli ihan aloittelijoita ollaan kisarintamalla!

Meillä ei ole traileria eikä oikein kunnollista vetoautoakaan, ja muutenkin kisaaminen tuntuu niin isolta urakalta, että ajattelen näitä satunnaisia kisoja, joihin pääsemme, enemmänkin hauskana ja jännittävänä tapahtumana. Saa laittaa hepan ja itsensä hienoksi. Ja antaahan se ryhtiä treenaukseen, jos on päämäärä, edes kerran pari vuodessa. Kisaamista haittaa sekin, että haluan pitää Lotan kesän laitumella vaan nautiskelemassa hevoselämästä. Kisaaminen ei todellakaan ole meille mikään huipputärkeä juttu.

Tänään sitten harjoittelin ja huomasin, että pelkkä ajatus että olen radalla saa minut ihan paniikkiin. Ratsastus sujui tosi kivasti siihen saakka kunnes ajattelin että menen sen radan nyt läpi. Voi kauhistus, eihän meiltä suju edes vasemman laukan diagonaali, kääks.

Toisaalta, eipä sillä nyt niin väliä, sujuu miten sujuu. Me mennään Lotan kanssa vaan hiukan ulkoiluttamaan valkoisia housuja ja kisahuopaa! Ollaan kuiteskin aika tyylikkäitä, jos ei muuta!

Kevätkengät ja tyytyväinen heppa

Tänään saapui  tallille Lotan suosikkimies, kengittäjä! Tuo hevonen on kyllä kumma. Se rakastaa kengitystä. Tykkäsi se entisestäkin kengittäjästä, mutta tähän nykyiseen Lotta on ihan rakastunut. Nyplää huulillaan sepän selkää, ylähuuli värisee, kun kenkiä naulataan. Hevonen seisoo myös paikaoillaan kuin tatti ja nostaa etuset niin kauniisti kengityspaalun (vai miksi sitä kutsutaan) päälle.

Oikeasta takajalasta löytyi kuin löytyikin juuri sitä, mitä jokin aika sitten epäilin, jälkiä paiseesta. Tai oikeastaan kahdesta. Nimittäin hokkien kohdalla kavion seinämässä oli onkalot, joissa oli ollut mätää ja oli ehkä vieläkin jotain jäljellä. Sinne laitettiin reippaasti myrkkyä ja pumpulia, josko menisi sillä ohi. Jos tulee huonommaksi, niin seuraavalla kerralla ehkä avataan enemmän. Kengittäjän mielestä tilanne ei kuitenkaan näyttänyt kovin pahalta, varsinkin kun hokkikausi on ohi ja jalka saa siis levätä (pistepaino aiheuttaa liian suurta painetta).

Vuosi sitten, ekoja ratsastuksia ulkokentällä.

Lotta näytti taas erikoisen luonteenlaatunsa tänään. Kengittäjä meni ulos takomaan kenkiä ja minä sillä aikaa hakemaan jotain satulahuoneesta.  Lotta oli yhdellä narulla kiinni sen edessä olevassa seinästä seinään kulkevassa ketjussa. Narussa oli tiukka solmu, mutta vetosolmu kuitenkin. Yksin jäätyään neiti näpläsi sekunnissa solmun auki ja käveli ihan rauhassa ulos ovesta :) Seppä ihmetteli, että mihis se nyt lähti! No, ei Lotta kauas mennyt, kävi moikkaamassa rakastamaansa ruunaa, antoi hyvin kiinni ja tuli sitten ihan tyytyväisenä takaisin talliin. Voi hyvänen aika sitä. Ei voi kun nauraa.

Viime lauantaina kävin melko pitkällä maastolenkillä kaverini ja hänen ruunansa kanssa. Ravailtiin ja laukattiin jonkun verran, aurinko paistoi ja oli ihanaa. Hevoset olivat todella rentoja, vaikka peltoaukealla tuuli niin, että meinattiin lähteä lentoon.

Sunnuntaina menin kentällä ja Lotta oli niin hyvä, että olisin voinut vain ratsastaa ja ratsastaa. Siis ah. Se on niin valtavan paljon rennompi ulkokentällä.

Lotan ihana vaahtosuu.

Eilen ratsasti Frida ja tänään menin taas tunnin verran ulkokentällä kengityksen jälkeen. Ilma oli aivan paras mahdollinen ratsastusilma, tyyntä, kymmenen astetta lämmintä, kirkas aurinko. Nautinto. Unohduin ihan fiilistelemään ja sitten tulikin hirmu kiire töihin!

Tuntuu hyvältä

Työelämässä myllertää nyt niin pahasti, että olen todella onnellinen harrastuksessa, jonka parissa unohtaa ja rentoutuu. Varsinkin kun Lotta on tuntunut oikein hyvältä ratsastaa. Olen nyt liikuttanut sitä kahtena päivänä melko normaalisti, ja suuri yllätys on ollut se, miten kivasti se on sujunut.
Eilen olin ensin 40 minuutin maastokävelyllä ja sen jälkeen ravailin ja laukkailin kentällä vartin verran. Jopa laukka tuntui hyvältä.

Viime kesän pulskassa kunnossa oleva Lotta.

Tänään menin kentällä, Lotta oli hiukan laiska mutta laukkojen jälkeen virtaa taas riitti. Yritin koko ajan tunnustella, liikkuuko se puhtaasti, enkä kyllä huomannut mitään erityistä.

Sain taas ahaa-elämyksiä. Vasemmassa laukassa Lotta tuntuu joskus kaatuvan sisään ja olen kompensoinut sitä yrittämällä istua enemmän ulkoistuinluulla. Tuloksena on oudossa vinkurassa istuva ratsastaja ja kanttaava poni. Tänään harjatessa huomasin, miten satula on kuluttanut karvaa toispuoleisesti selässä (karvanlähtöaikaan karva kuluu tosi herkästi). Tajusin, kuinka vinossa olen taas istunut. Nyt keskityin venyttämään vasenta jalkaa pitkäksi alas. Yritin myös ajatella, että istun vain vasemmalla istuinluulla (siten saatan istua tasan). Lisäksi yritin miettiä pitkää vasenta kylkeä.
Tällä oli kyllä valtava merkitys vasemman laukan sujumiseen. Olin niin iloinen kun laukat sujuivat nyt ihan kohtalaisesti molempiin suuntiin.
Hyvä vinkki oli myös Jillan blogissa ollut harjoitus amerikkalaisvalmentajan tunnilta:

Huippuhyvä tehtävä oli ligther hands; jos Torsten makasi kuolaimella tai lavoilla, siirrettiin takapäätä ulos ja kevennettiin tuntuma suuhun. Tarkoitus ei kuitenkaan ole kulkea ympyrätolkulla väistössä, vaan liike otetaan vastaan ulkoavuilla, ja jatketaan suoralla, tahdikkaalla ja ryhdikkäällä hevosella eteenpäin.

Ratsastajalla jo vähän posket punoittaa....kuva viime kesältä.

Kiitos tästä, Jilla! On tosiaankin hyvä tehtävä, jolla saa hevosta suoristettua kivasti. Juuri tuo "liike otetaan vastaan ulkoavuilla" oli tässä se uusi ajatus omaan päähäni.

Yritän myös minimoida omia apujani. Mulla on tapana höseltää aivan liikaa. Pakotin käteni pysymään paikoillaan ja pohkeet nopeiksi, tsäktsäktsäk.

Mikä onni ja autuus, kun joskus hiukan sujuu! Ja mikä onni ja autuus, kun saa ratsastaa! Mä NIIN tykkään mun hevosesta!

Uskallanko toivoa?

....että kaikki olisi sittenkin ok? Nimittäin heti sunnuntaina Lotta tuntuikin taas hyvältä. Menin vain hetken ilman satulaa, muutaman kierroksen ravia, mutta hyvältä tuntui ja kuulemma näyttikin.
Eilen käveltiin maastossa taluttaen, heppa oli oikein hyväntuulinen ja reipas.
Tänään Frida ratsasti ja alkutahmeuden jälkeen Lotta ravasi oikein kivasti ja virtaa riitti,  joten uskallettiin liikuttaa sitä hiukan enemmän. Sattumoisin lähellä oli yksi Suomen ykköskouluratsastajista ja pyysin häntä sanomaan, liikkuuko puhtaasti (aika noloa kysellä toisilta kuin mikäkin hysteerinen täti....aijoo, sellainenhan mä olenkin). Vastaus oli että ihan ookoolta näyttää.
Uskaltaisinko jo iloita...olin aivan varma, että nyt alkoi alamäki. Sen verran kauhealta meno tuntui silloin loppuviikosta. Ehkä se vääntynyt kenkä, joka korjattiin maanantaina, oli jotenkin ärsyttänyt, kun jalka oli silloin hiukan lämminkin.
Ehdin jo jutella eläinlääkärinkin kanssa, mutta katsomme nyt vielä jonkun aikaa, ennenkuin tilaamme klinikka-ajan (jos tilaamme ollenkaan). Ihan pelottaa kirjottaa tämä, ihan kuin kohtaloaan uhmaisi ja huomenna taas kaikki romahtaisi.