Matalan muodon metsästystä

Eilen tuli taas niin hyvä mieli. Ehkä eniten siksi, että jaksoin ratsastaa ajatuksella, kärsivällisesti mutta päättäväisesti ja se on niin paljon reilumpaa hevoselle. Ja Lotta vastaa saamaansa kohteluun mahtavasti. Mietin pehmeitä ranteita, rentoutin olkapäitä, laskin tahtia, oikaisin omaa vinouttani...ja vips minulla oli ihana aktiivinen, rento ja kuuliainen hevonen. Sitten Frida otti kameran esiin ja jäykistyin ihan pikkuisen...ja vips, hevoseni pistikin taas hiukan vastaan. Niin pienestä se on kiinni.

Eilen keskityin vain yhteen asiaan, eteen alas -venytykseen. Ja nimenomaan ETEEN alas, ei taakse alas kuten usein tuppaa käymään. Lisäksi selän pitäisi olla ylhäällä, takajalkojen työntää. Aiai miten hyvää jumppaa ja voivoi miten vaikeata.

Frida oli loistava apu, sanoi aina hep, kun Lotta kulki nätisti eikä ollut kuolaimen alla. Ja jeeeee, se onnistui. Lotan ei ole helppo venyttää ylälinjaansa, se haluaa kulkea korkeassa muodossa, mikä on sinänsä ihan hienon näköistä, mutta vastapainoksi hevosen pitää osata venyä eteen alas kuolaintuella kun se saa pitemmät ohjat. Lottahan heittää itsensä siinä kohdassa useinmiten ihan tyhjäksi.

Lotta kurottaa eteen kohti kuolainta ja meikäläistä naurattaa :)

Tää on mun mielestä kiva kuva, tällaisessa muodossa pitäis alkuravienkien sujua, mutta usein se onnistuu vasta lopuksi.

Sinne sinne sinne! Houkutteleminen eteen alas vetämättä ohjista tai päästämättä tuntumaa ei ole ihan helpoa. 

Tässä vielä muutama kuva muustakin kuin venyttelyistä. Lotta on niin mainio, kun harjoittelemme lisäyksiä. Ekan kerran se ihan hölmistyy, että mitäs ihmettä, mutta sen jälkeen lähtee painelemaan ihan simona ja innostuu aina kovasti. Yritin aina lisäyksien lopussa kurottaa käsiä eteen ja saada Lotan oikein venymään alas.

Siis mitä häh sää nyt haluut?

Ai tälleen, no kylhän mää meen.

Ja kovaakin pääsen.

No nymmää ihan innostusin!

Täällä saaristossa on ollut aivan mahtavat ilmat, eilenkin oli todella hieno ilta ratsastella. Lopuksi hiukan tunnelmakuvia, kaikki ottanut Frida!

Ykkösihanuus: piehtarointi hiekkatarhassa!

Maistuis varmaan sullekin!

Mul kans jotain juotavaa, älä yksin hörpi!

Kesäterveisin Lotta!

Mitäs mieltä rakkaat lukijani olitte tästä postauksesta? Jättäkää tosi mielellään kommenttia, ihan mitä vaan! Ja kertokaa myös keitä olette ja miten olette eksyneet tämän blogin pariin!

Pohdintaa tuntumasta

Lotta on tässä keväällä otetussa kuvassa kuolaimen alla, ja hiukan liian lyhyellä kaulalla, mutta oli mielestäni todella hyvän tuntuinen ja aktiivinen

VAROITUS: TÄMÄ POSTAUS SISÄLTÄÄ RUNSAASTI TYLSÄÄ POHDINTAA JA VÄHÄN KUVIA!

Eilisen ratsastustunnin jälkeen rupesin miettimään sitä, minkälainen olisi hyvä tuntuma nimenomaan oman hevoseni kanssa. Taikka ennemminkin sitä, mitä tietä siihen pääsisin.
Olen saanut erilaisia ohjeita. Toisten mukaan minun pitäisi heti alkuverryttelyssä ottaa kunnon  tuntuma ja ratsastaa reippaasti eteen. Toisten ohjeiden mukaan alkuverryttelyn voisi tehdä ihan vapaalla ohjalla, tässäkin tapauksessa reippaasti eteen ja paljon laukkaa. Vasta sen jälkeen otetaan ohjat tuntumalle.
Kolmas ohje oli sellainen, että aluksi hyvin kevyellä tuntumalla ja hevonen saa hölkötellä mummoravia, jotta se vertyisi pikkuhiljaa. Siltä ei aluksi vaadita kovinkaan paljoa, sillä se tekee silti parhaansa, on vain aika jäykkä aluksi. Kun hevonen on vertynyt, tärkeintä on ratsastaa sitä suoraksi, kaikenlaiset kaulan ylitaivukset ovat turhia.
Kaikki ohjeiden antajat ovat ammattilaisia ja erinomaisia ratsastajia. Mielestäni parhaimpaa tulokseen olen itse päässyt kolmannen ohjeen avulla.
No miksi sitten pohdin, enkä vaan tee kolmannen ohjeen mukaan?
Olen huomannut, että kun ratsastan yksikseni, ja teen sen mukaan, niin hevonen alkaa helposti tepsuttaa pientä askelta, ja pysyy tyhjänä edestä. Valmentajan kanssa hevonen sen sijaan tuli aivan ihanaksi. Suusta tuli runsaasti, tai oikeastaan juuri sopivasti vaahtoa ja Lotta oli hyvällä tuulella ja innoissaan.
Toki hevosen pitäisi olla kunnolla molemilla ohjilla ja niissä pitäisi olla kunnon tuntuma. Vai pitäisikö? Miellyttävimmältä tuntuu kuitenkin silloin, kun tuntuma on höyhenen kevyt. Toki se silloin häviää myös nopeasti kokonaan.
Yleensä minulla on ollut ratsastaessa ihan erilaisia ongelmia. Hevoset ovat nojanneet kuolaimeen taikka olleet muuten hankalia suustaan. Nyt olen välillä ymmälläni, minkälainen sen tuntuman oikein pitäisi olla? Onko sen pakko olla sellainen, että ohjien päässä tuntuu painoa?
Mietin myös sitä, eikö siihen sopivaan tuntumaan voisi päästä hienovaraisesti, antaen hevosen mennä ensin hiukan tyhjänä, ja pikku hiljaa saada sitä paremmalle tuntumalle sen sijaan että ottaa ohjat heti kunnolla käteen? Lotta on esimerkiksi parhaiten ohjattavissa ja aseteltavissa, kun se on hiukan tyhjä suustaan. Sen pään ja kaulan liittymä on silloin rento ja siksi sillä myös suu vaahtoaa silloin.

Jotta postaus ei ihan kuvaton olisi, laitan pari kuvaa, joissa tunne oli erittäin hyvä. Ehkä hevonen näyttää virkkuukoukulta, mutta meillä oli hyvä fiilis :)

Luulen että jos olisin tarpeeksi hyvä ratsastaja, pääsisin millä tahansa noista keinoista hyvään lopputulokseen. Ja tietysti hyvä tuntuma on kevyt, mutta kuitenkin olemassa. Mutta se kultainen keakitie on niin vaikea saavuttaa. Ehkäpä pitäisi unohtaa koko tuntuman pohdiskelu hetkeksi aikaa ja nauttia vain ihanasta hevosesta!

Kuva otettu kevättalvisen valmennuksen lopulla. Lotta tuntui aivan huippuihanalta, se oli tasaisesti molemmilla ohjilla ja astui allensa.

Maastoilua saaristoteillä ja metsässä (kuvakertomus)

Ajattelin ratsastaa tänään kentällä, mutta sitten iskikin laiskuus ja päätimme Lotan kanssa mennä sittenkin maastoon. Paljon mukavampaa ja rennompaa!

Olimme Lotan kanssa oikeastaa ekan kerran metsässä, omalla tallilla on paljon maastoja, mutta ei kovinkaan paljon metsäpolkuja. Laidun/kesäpaikan lähettyvillä on ihania metsiä ja polkuja, mutta  en ole oikein viitsinyt lähteä, kun en tunne maastoja. Tänään kuitenkin päätettiin mennä metsään tuulensuojaan. Lotta ei epäröinyt lainkaan ja meni kaikista paikoista varmajalkaisena ja rohkeana, korvat hörössä ja reippaana. Että mä rakastan tuota hevosta!

Aluskasvillisuutta, upottavaa taikka kivikkoa....Lotta  vain mennä porhalsi. Istuin selässä ja nautin kyydistä.

Lotta otti tosi rennosti vaikka tiellä puhalsi kova tuuli.

Saariston ihanaa romantiikkaa. Eikö tällainen kesäpaikka olisikin hurmaava?

Pikku kylän tunnelmia.

Lopuksi vielä pieni pätkä metsässä kävelystä. Toivottavasti onnistuin valitsemaan sen, jossa en hoilota täyttä kurkkua hirvien (sekä kuvitteellisten karhujen ja susien) pelottamiseksi :D

Uusi videoyritys!

Tein jo yhden postauksen, mutta en saanut videota toimimaan. Poistin sitten raivoissani koko postauksen. Sen jälkeen olen tuntikausia yrittänyt saada tehtyä ja julkaistua tätä surkeaa, huonolaatuista videota. Teknisiä ongelmia syntyy, kun käytössä on kolme erilaista tietokonetta, ei yhtää hiirtä ja oma osaaminen nollan tasoa!

No tarkoituksena oli siis taas päivitellä, miten paljon oma tunne ja se, miltä se näyttää, voivat erota tosistaan. Olin niin tyytyväinen valmennustunnin jälkeen, mutta kun näin videot, olin aika järkyttynyt. Liian lyhyt niska hevosella, itselläni kyynerpäät seikkailivat taas selkälinjan takana ja Lotan askel oli hiukan töpöttävä, vaikka luulin että sain sen ottamaan hiukan isompaa ja pyöreämpää askelta tällä kertaa.

Silti olen tyytyväinen, silä Lotta meni esimerkiksi laukassa mukavasti pohkeenväistöä, ja teemme asioita, joita en ennen koskaan olisi voinut kuvitella tekeväni. Laukkapätkiä videolla oli vain yksi, ehdin sen jonnekin editoidessani hävittää (heh, mikä neropatti) eikä voimat enää riittäneet sen uudelleen etsimiseen.




Muuten olemme olleet ihanalla pitkällä maastolenkillä, ja yhtenä päivänä tuttavamme Miisu ratsasti Lotalla ja kertoi samalla mihin asioihin pitäisi kiinnittää huomita sillä ratsastaessa. Yksi hyödyllisimmistä opetushetkistä koskaan ja Miisu on niin erinomainen ratsastaja että sitä on ilo katsella.

Nyt Lotalla on kenkä niin irti, että se saa pitää lomaa kunnes saamme kengittäjän paikalle. En uskalla ottaa riskiä, että kenkä putoisi, sillä kavio näyttää tosi kuivalta ja haperolta.

Palaan taas pikapuoliin!

Taas treenataan (ratsastuskuvia)

Lotan jalka alkaa nyt olla kunnossa. Viikon verran olemme maastoilleet kevyesti ja nyt saa taas alkaa treenaamaan ja liikuttamaan normaalisti. Jalasta häviää aina kaikki turvotukset liikunnan myötä, joten se tekee hyvää.
Menin tänään pitkästä aikaa kentällä, hieman kevyemmin toki vielä tässä vaiheessa. Lotta tuntui suorastaan innokkaalta. Se pyrki tosi hyvin eteen, mutta tuli samalla hieman raskaaksi edestä. Oli kuitenkin tosi kiva ratsastaa reippaalla ja innokkaalla hevosella!

Reipas tyttö oli ihan vauhtituulella.

Ihmeellinen ilme mulla :D Olis kiva osata ratsastaa hymy naamalla, irvistelemättä.

Lisää kuvateksti

Laukassa sai todella istua penkkiin, neiti oli kovasti menossa. Hyvä niin.

Yritetään vähän venyttää kroppaa välillä.

Tavoittena olis saada Lotta kunnolla venyttämään eteen-alas, se ei ole helppoa. Menee helposti kuolaimen taakse, mutta sekään ei haittaa jos saa sen selän ylös.

Lisää kuvateksti

Loppukävelyt maastossa.

Ihailtiin samalla kaunista luontoa.

Vuosi ensitapaamisesta

Tänään on tasan vuosi siitä kun tapasimme Lotan ekan kerran. Päivä oli hiostavan kuuma, minulla oli karsea migreeni ja olimme aivan väsyneitä pitkän ajomatkan jälkeen. Kaikki unohtui kun näimme Lotan.

Koeratsastusta kovassa helteessä.

Lotta oli mun mielestä jotenkin villin ja sielukkaan oloinen tamma. Kuva otettu heinäkuun 10. päivä viime vuonna.

Miten sen kiltin tytön pitikään käyttäytyä?

Lotan impparin hoito on ollut melkoista sähläystä laidunolosuhteissa. Kahtena päivänä laitoimme betadinehauteen. Ekan päivän jälkeen näytti siltä, että haude auttaa, mutta toisena päivänä jalka oli aivan kamalan näköinen, paisunut ja kipeä tukki. Turvotus oli yli kintereen ja Lotta ontui. Lisäksi koko vuohisen iho oli rikki ja punainen ja siinä oli komea rivi.

Luulen, että Betadine oli herkistänyt ihoa ja samalla aurinko oli polttanut valkoisen sukkajalan karrelle. Meinasin ruveta itkemään kun näin se kauheuden. Side oli myös ollut hiukan epätasaisesti sillä turvotus oli oudon näköinen. Voi kurjuus!

Soitimme pikaisesti eläinlääkärille, joka oli sanonut, että jos ei ala parantua niin määrää sulfakuurin. Haimme lääkkeet apteekista.

Seuraava ongelma olikin saada Lotta syömään lääke sillä annos oli melkoinen. Kokeilimme ensin raastettua omenaa, mutta huomasimme sitten että pellavamössön ja myslin yhdistelmä oli niin vastustamaton, että lääke sujahti alas hetkessä.

Namnamnam....Lotta syöksyy mössön kimppuun....

Syönnin jälkeen mössöä on jokapuolella, ja täytyyhän sitä pyyhkiä myös vieressä seisovan paitaan.

Kylmäys on oma operaationsa, kun ei ole tallissa. Laidunpaikan tallin vieressä on kyllä kaivosta tuleva letku, jota saa käyttää. Lotta oli aluksi tosi levoton ja hankala hoitaa. Oma lauma oli näkymättömissä, paarmat kiusasivat ja kiimakin vaivasi. Aluksi meinasimme seota ja joutua isoon köyden ja pitkän letkun sekamelskaan :)

Vaan olemme oppineet muutamassa päivässä taas hurjasti. Tänään en antanut piiruakaan periksi, ja se toimi.  Tamman pitää kylmäyksen ajan seistä paikoillaan eikä se saa edes syödä letkupaikassa kasvavaa ihanaa vihreää nurmikkoa. Ai miksi ei? No koska sillloin se liikkuu minne sattuu ja talloo letkua ja kylmäys on hankalaa. Paikalle ei siis saa kiinni mihinkään. Lotta oppi kyllä nopeasti mitä siltä halutaan. Jos tamma yrittää syödä tai liikkua, heilahtaa naru välittömästi aaltomaisesti. Kun se seisoo, se saa olla ihan rauhassa. Itse pitää olla jatkuvasti valppaana, ja myös muistaa rentoutua heti kun tamma on nätisti, eikä missään tapauksessa jäädä nykimään narusta miten sattuu.

Jahas, lähtetäänpä taas kylmäykseen!

Olemme liikuttaneet Lottaa nyt pienillä maastolenkeillä käynnissä ja ravissa, se näyttää tekevän hyvää. Turvotusta on nyt enää vuohisen ympärillä. Kylmäys ja lääkekuuri jatkuvat, vuohiseen laitamme pesun ja kuivauksen jälkeen Basibactia ja sinkkisalvaa, sekä runsaasti Helosan Sun -salvaa. Tämä yhdistelmä näyttää toimivan ja jalka on nyt lähes terve.

Jalkahoidon tämänhetkinen arsenaali.

Eiköhän tämä tästä!

Imppari ja kova kiima, mikä piina!

Tähän mennessä blogi on ollut täynnä hehkutusta ja kaikki on mennyt niin hyvin. Tämmöisenä synnynnäisenä pessimistinä olenkin ajatellut monta kertaa että kuinka kauan tätä voi jatkua....Taisin jopa sanoa jollekin että nyt kun saan taas ratsastaa niin kyllä se poni varmaan sitten sairastuu.
Eilen huomasin että toinen takajalka on paksu ja lämmin. Vuohisessa oli pieni haava, tai oikeastaan tavallaan pala pois. Putsailin betadinella ja teimme pienen kävelylenkin, Lotta oli pirteä kuin mikä, ei ontunut käynnissä eikä ravissakaan kun sitä muutaman askeleen kokeilin.
Tänään laidunpaikkaan oli tulossa eläinlääkäri katsomaan yhtä toista hevosta ja pyysin katsomaan myös Lottaa. Lääkäri totesi että taitaa olla imppari, pitäisi tehdä betadinehaude ja liikuttaa kevyesti, ratsain voi mennä hiukan laukkaakin.
Lotalla oli aivan hurja kiima ja yksi ruunista oli aivan sekaisin. Lottakin oli aivan sekaisin, ja todella hankala hoitaa, hirnui ja pyöri.
Illalla laitoimme kahden todella avuliaan ihmisen kanssa betadinehauteen. Voi hyvänen aika miten hurja homma siinä on. Ainakin jos hevonen steppaa ja hirnuu. Luojan kiitos meillä oli kokeneita apuvoimia, muuten ei koko hommasta olisi tullut yhtään mitään.
Huomenna pitäisi tsekata haude, liikuttaa kevyesti ja laittaa uusi haude, aikamoinen homma tuollaisen sekopäisen hirnujan kanssa. Toivottavasti kiima menee pian ohi!

Hienosti käyttäytyvästä neidistä tuli yhtäkkiä täysi pöllöpää.