Hevosystäviä vuosien varrelta

Lotta voi hyvin, olen päässyt tallille taputtelemaan sitä ja eilen jopa harjasin ja laitoin kuntoon. Tyttäreni on ratsastanut ahkerasti ja muutaman kerran selässä on käynyt myös joku ystävämme. Eilen Lotalla ratsasti Heidi. Oli mukavaa katsella sitä menoa ja erityisesti ilahdutti se, että ratsastuksen jälkeen, kun Heidi suihkutti ja hoiti Lotan niin neiti oli oikein kiltisti. Heidin mielestä Lotta olikin tosi kiva heppa.

Nyt kun en vähään aikaan pääse hevosen selkään ja joudun tyytymään katsojan rooliin, ajattelin kerrata hiukan historiaa. Selasin kuvia vuosien varrelta ja totesin että olen ollut onnekas kun olen saanut ratsastaa ja hoitaa tosi mukavia hevosia.

Ennen Lottaa meillä oli kaksi vuotta ylläpidossa Falka-poni. Se oli aivan loistava poni meille juuri silloin. Falka on kiltti kuin mikä, joskus hiukan vauhdikas ja pöhkö, mutta aina kuitenkin hyväntahtoinen. Lisäksi ylläpito sujui todella kivasti, Falkalla on tosi mukava omistaja jonka kanssa oli helppo sopia asioista.

Treenailua Falkan kanssa syksyllä 2011. Falka on mukavan eteenpäin pyrkivä, mutta välillä hiukan höpsö :) Sitä ei ole ihan helppoa saada avuille ja välillä tuli pieniä epätoivon hetkiäkin. Maastossa Falka oli kiva, joskus hiukan turhankin meneväinen. Hoitaessa Falka oli aina superkiltti.

Falkan kanssa tunnilla. Aina välillä Falka antoi parastaan ja olikin ihan mahtava. 

 Treeniä kauniina kesäpäivänä.

Falkan kanssa sänkipellolla laukoista haaveilemassa (pelto oli liian märkä ja upottava laukkaamiseen).

Kahtenä kesänä olemme vieneet Falkan Paraisille, mökkimme lähelle laitumelle. Siellä on ollut ihanaa nauttia kesästä. Myös Lotta lähtee samaan paikkaan kesää viettämään. Treenejä jatkoimme kuitenkin myös kesällä, sillä tilalla on hyväpohjainen kenttä. Välillä tosin humpsuttelimme ilman satulaa ja kävimme paljon maastossa.

Falkassa ehkä ihaninta oli sen kiltteys. Tässä mamman mussukat, Falka ja Nekku.

Ennen Falkaa ratsastin melkein vuoden verran ihanalla Pia-ponilla. Pipsu on sen tyyppinen poni, jonka olisin ottanut mielelläni itselleni. Se on osaava, joskus säpäkkäkin. Minun oli helppo istua sen selässä, sillä se on rungoltaan kapea. Pia on mainio prinsessa, se saattoi ottaa herneen nenään, jos ratsastaja pyysi liikaa tai väärin, mutta sitten kun sen kanssa alkoi sujumaan niin tunne oli aivan mahtava. Pian kanssa sain käydä myös muutaman kisat ja voitinpa jopa rusetin, olimme neljänsiä 26 kisaajan joukossa!

Pian kanssa syksyllä kentällä.

Allu on poni joka on vaikuttanut ehkä eniten hevosteluuni. Allun omistaja vuokrasi ponia minulle ja Fridalle useita vuosia ja luotti meihin, vaikka olimme  melko aloittelijoita silloin kun haimme ensimmäistä vuokraponiamme. Allu on melko uskomaton hevonen. Maastovarmempaa ei ehkä löydy mistään. Allu on myös osaava, mutta ei ihan helposti anna mitään, jos ratsastaja ei osaa pyytää. Allu on suuri persoona, joka osasi myös testata olemalla karsinassa välillä kipakkakin. Sisimmissään se oli kuitenkin varsin lempeä tamma. Allun kanssa uskaltaisi ratsastaa vaikka moottoritien reunaa! Allun omistajalta opimme myös tosi paljon. Hän oli kouluttanut Allun sellaiseksi, että se pysyy paikoillaan vaikka keskellä pihaa täysin vapaana.

Kävimme maastossa Fridan kanssa, Frida Allulla, minä Pialla.

 Laitumella heppoja katsomassa. Pian ja mun värit sointuivat :D

Ratsastuskouluissa on myös saanut tutustua koko joukkoon mukavia hevosia. Niihin kuuluu muun muassa Noppa, mukava ja osaava pieni puoliverinen.

Ystäväni kaunis arabitamma, jolla oli mukava ratsastaa.

Tämä tamma, Alli, oli  huima kokemus. Erittäin pitkälle koulutettu ja ISO! Laukanvaihtoja tuli, vaikkei pyytänyt! Ja liikettä!

Kicksi oli kaunis kaunis hevonen, jolla ratsastin muutaman kerran, mukava, eloisa tapaus.

Myry-tammaa vuokrasin vuoden verran. Myry oli kiltti mutta ratsastaessa joskus hiukan tammamainen stoppailija. Monia hyviä hetkiä koettiin. 

Tamma Lissu kuului ratsastuskoulun kalustoon. Oli mukava ja reipas ratsastaa.

Myös Kisse palveli tuntilaisia ja oli oikein kiva ratsu.

Tämä lähti melkein mukaan Viron vaellukselta. Tamma Caprice vuonna 2008. Ihana pieni tamma jolla oli suuret liikkeet.


Paljon muitakin hevosia on mahtunut näihin vuosiin. Lapsuuden hevosvuosilta talteen jääneet kuvat olisi myös hauska saada joskus digimuotoon ja koneelle. Kuvista löytyvät muun muassa kirjava shetlanninponi Popcorn, sama jolla olympiaratsastaja Mikaela Lindh on aloittanut uransa!

Kisavideo!

Sain vihdoin tämän ladattua you tubeen, joten olkaat hyvä! Laadulla ei valitettavasti kyllä voi kehua!

http://www.youtube.com/watch?v=3csPQn8FIvE&feature=youtu.be

Miten niitä hyväkäytöksisiä heppoja tehdään?

Lupasin kertoa kokemuksiamme hevoskäsittelystä jossain vaiheessa hiukan tarkemmin. Lotan kanssa on kyllä oppinut kaikenlaista melko lyhyessä ajassa, sillä neiti oli aluksi monessa asiassa melko erikoinen...

Meillä aikaisemmin ollut Falka-poni oli todella helppo käsitellä, se oli perusluonteeltaan kiltti ja alistuva. Olen aina ollut kiinnostunut koirien koulutuksesta ja eläinten käyttäytymisestä, joten muistan sanoneeni eräälle ystävälleni, että kun hankin hevosen, voisi siinä mielellään olla jokin pieni haaste, olisi hauska yrittää ratkoa sitä.

Hermostuneen, pää pystyssä kulkevan hevosen pää vedetään myös yksinkeraisesti alas niin monta kertaa, että se jää sinne. Hevonen rentoutuu kun sillä on pää alhaalla ja sitä voi siinä ihan konkreettisesti auttaa.

Kuinkas sitten kävikään, meille tuli Lotta! Lotan luonne oli varsin erikoinen, sillä se oli yhtäaikaa sekä epäluuloinen että röyhkeä. Se vihasi sitä, että ihmiset tulivat sen karsinaan. Ratsastuskoulussa se oli oppinut, että luimimalla ja tulemalla lapa edellä päin häipyvät kaikki pelokkaat nopeasti ja jättävät sen rauhaan. Muutamat rohkeat eivät sen vihoitteluista välittäneet ja tulivatkin sitten ilmeisesti melko hyvin toimeen Lotan kanssa. Niin hankala se kuitenkin oli, että ratsastuksenopettajallakin oli kuulemma vaikeuksia saada sille takasuojat jalkoihin ja olipa jossain vaiheessa mietitty, että huoliiko sitä enää kukaan vai täytyykö hevonen laittaa monttuun.


Me emme Fridan kanssa olleet tottuneet minkäänlaiseen röyhkeyteen hevosten suunnalta, joten ensimmäinen kerta kun se laitumella juoksi suoraan päin lapa edellä minua väistättäen oli aikamoinen shokki. Hevonen todella tuli päälle röyhkeästi!

Talutusharjoituksia. Hevosen täytyy olla kuulolla ja mennä vaikka askel-pysähdys-askel-pysähdys, jos taluttaja näin haluaa.

Toisaalta se antoi useinmiten hoitaa itseään ihan hyvin, mutta silloinkin se näytti jotenkin umpimieliseltä ja arvaamattomalta. Tunsimme olomme todella epävarmoiksi esimerkiksi sitä taluttaessa. Se näytti todella happamalta ja kiukkuiselta koko ajan.


Jossain vaiheessa Lotta rupesi oikein hankalaksi ja hyppi maneesissa pystyyn ennen kuin sen selkään oli päästy ja repi itsensä vapaaksikin. Siinä vaiheessa saimme onneksi hevoskouluttaja Mia Kytölän vierailemaan meillä ja se päivä muutti oikeastaan kaiken. En olisi voinut koskaan uskoa että saamme noin hyvin apua jo yhdellä kerralla. Yritän kertoa pääpiirteittäin mitä päivän aikana tapahtui, aiheestahan voisi kirjoittaaa vaikka kirjan.

Lotalle laitettiin naruriimu ja pitkä painava käsittelyköysi. Ilman näitäkin toki pärjää, mutta ne ovat kyllä todella hyväksi avuksi, varsinkin se painava köysi. Sitä käytämme edelleen kun lähdemme vaikkapa maastoon kävelylle.

Mia kohtaa hevosen jo karsinan ovella aivan tietyllä tavalla. Ihmisen ympärillä täytyy olla kupla, jota hevonen väistää. Kupla, oma tila, saadaan aikaiseksi tietynlaisella jämäkällä energialla, asenteella muttei aggressiolla. Jos hevonen ei väistä kunnioittavasti heti ovella, pyydetään sitä peruuttamaan heiluttamalla narua. Syliin tulevat hevoset eivät ole suloisia, vaan huonokäytöksisiä.

Karsinasta lähdetään liikkeelle vaikka sentti kerrallaan juuri sitä vauhtia kun käsittelijä haluaa. Hevosen täytyy odottaa käsittelijän ohjeita eikä se saa päättää asioita itse. Se lähtee liikkeelle kun ihminen liikkuu, pysähtyy heti kun ihminen pysähtyy. Jos hevonen ei pysähdy siinä kohdassa mihin olet sen alunperin päättänyt joutuvan pysähtymään (esim. lapa ei mene ohitsesi), heilutat narua ja pyydät hevosta peruuttamaan.

Jos hidastat tahtia aivat etanahitaaksi, täytyy hevosen tehdä samoin, ilman että joudut vetämään narusta. Hevonen seuraa sinua kuin johtajaa. Ainakin Lotta oppi tämän alle puolessa tunnissa.

Tärkein opetus tänä päivänä oli ehdottomasti kuitenkin se, että hevosta ei voi palkita pystyynhyppimisestä antamalla sille narua! Näin olimme tehneet, sillä jos Lottaa ryhtyi nykimään alas niin se hyppi entistä korkeammalle. Mehän olimme suorastaan opettaneet sen hyppimään pystyyn!

Lotta yritti paeta trailerin taakse, mutta Mia ei tuntenut armoa. Hevonen pystyy kyllä astumaan sillalle sivustakin.

Mia sen sijaan rankaisi Lottaa voimakkaasti heti kun se ajattelikin pystyyn hyppimistä. Lotta joutui peruuttamaan vauhdilla useamman kymmenen askelta. Naru heilui rajusti, jos se heti peruuttanut.

Lotan pystyynhyppimiset loppuivat siihen päivään! Kerran se yritti, mutta kun joutui heti rajusti peruuttamaan, ei tätä ole enää ilmennyt. Jälkeenpäin olemme kyllä ihmeteleet, miten voimme aluksi olla niin tyhmiä, että annoimme sen vain hyppiä.


Myös lastausta harjoittelimme. Siinä johtavana ajatuksena oli oikeastaan miettiä sitä, kuka liikkuttaa kenenkin jalkoja. Eli jos Lotta ryhtyi pakittamaan, se JOUTUI pakittamaan. Koppiin se meni lopuksi useita kertoja, mutta tässä meillä on kuitenkin vielä todella paljon töitä tehtävänä Lotan kanssa.

Lotta miettii. Kun se on menossa oikeaan suuntaan, se saa rauhan. Jos se peruuttaa, väistää pois, se joutuu peruuttamaan vauhdilla eli käsittelijä päättää kuka liikuttaa ketä ja mihin suuntaan.

Lotan kanssa noudatamme myös sellaisia periaatteita, että sen pitää aina luopua ruuasta/makupalasta, saadakseen sen. Se on tärkeätä, sillä tuollainen  dominointiin helposti taipuvainen tamma kyllä kerjää herkästi hiukan röyhkeällä tavalla. Nyt Lotta osaa odottaa ruokaa niin että se menee kauemmaksi ja kääntää pään pois, vasta sitten saa tulla syömään kun sanon ole hyvä.

Nyt voisin kyllä jo sanoa Lotan olevan varsin hyväkäytöksinen tamma. Samalla kun käytös on parantunut, on koko hevosen ilme muuttunut aivan valtavasti. Se ei enää ole epäluuloinen vaan on alkanut pitää ihmisiä ihan mukavina. Joskus toki täytyy hiukan vielä luimia jotten kiukkupussin maine ihan menisi!

 Jos Lotta ryhtyi pakittamaan, se JOUTUI pakittamaan.

Aika Lotan kanssa, osa III. Talven riemuja, lumilaukkoja ja treenejä.

Jatkoa tarinaamme, osa 3.
 Vuodenvaihteen jälkeen mua alkoi jännittää tuleva kahden viikon lomamatkamme, ennenkaikkea se, osaisiko Lotta olla kiltisti hoitajiensa kanssa? Olin kuin naurettava hössöttävä kanaemo kaikesta huolehtiessani.
 Onneksi löysimme aivan ihanat, tutut ja luotettavaakin luotettavammat pari hoitajaa/liikuttajaa Lotalle. Ja kun tulimme takaisin, oli tamma lisäksi aivan super ratsastaa! Siitä lähtikin meille niin hyvä vaihe ratsastukseen, kun sain fiiliksen suorasta ja herkästä hevosesta. Hiukan kalliiksi tulee vaan ruveta käymään kerran kuussa Thaimaan reissulla, jotta saa taas ponin noin hyväksi!

Joulun alla valmennustunnilla.

Yritettiin löytää rentoa eteen-alas -menoa!

Ihana Maija H. rupesi valmentamaan meitä ja vaikutukset näkyivät ihmeen nopeasti.

Alkutalvesta meitä rupesi valmentamaan Maija H. Hän on ollut meille juuri sopiva valmentaja, vaikka toki olen muistakin valmentajistani kovasti tykännyt. Myös se auttaa, että Maijalla on itsellään ollut hyvin Lotan tapainen hevonen joskus itsellä ja hän ymmärtää tuollaista venäläistä hieman dramaattista tammaa. On ollut myös todella mukava saada yksityistunteja aina silloin tällöin, ne ovat olleet todella hyödyllisiä.

Maastoon pitää päästä kunnon lenkille vähintään kerran viikossa.

Parasta jumppaa joskus hiukan kylmänjäykälle hevoselle. Kunnon laukat lämmittelyjen jälkeen. Lavat auki  ja karstat pois koneistosta!

Jouluaattoaamuna!

Lotta nauttii.

Jouluaattona käytiin hiukan kävelyllä.

Päästiin Jannen pellolle "ranittelemaan" Hannan ja Raivin kanssa.

Jippijajee, tästä me tykätään!

Lotta saa irrotella myös yksinään.

Tammaa kiinnosti vaan viereiset ruunat, joten piti ajaa hiukan laiskimusta. Hätistelijälle tuli hiki hangessa.

Köpöttelemässä liukkaalla ennen treeniä.

Yks mun lempparikuvista!

Villi ponimus!

Tästä siis päädyimme pikkuhiljaa hetkeen, jolloin aloitin blogin pidon. Vaikka en pääsekään vähään aikaan selkään, päivittelen silloin tällöin kaikenlaista pientä ajan kuluksi!

Haikeissa tunnelmissa

Voi mikä ihana ilta! Kävimme reilun kahden tunnin maastolenkillä Marjon ja hänen hevosensa kanssa. Nämä tammat ovat kavereita ja samantyyppisiä, joten maastoilu yhdessä on jotenkin erityisen helppoa. Tykätään molemmat myös päästellä välillä oikein kunnon spurttilaukkoja. Lotan kanssa kyllä uskaltaa, sillä neiti tottelee hyvin eikä ole ainakaan toistaiseksi pukittanut maastossa edes kuumuessaan. Lisäksi meidän tallin maastot ovat ihan loistavat, pieniä hiekkateitä, joista osa niin pehmeitä että voi huoleti päästellä lujaa.
Jossain vaiheessa Lotta alkoi äkisti ontua oikein kunnolla. Pelästyin ja hyppäsin pois selästä. Ongelma selvisi heti, iso kivi oli juuttunut kenkään. Sain sen pois ja kaikki näytti olevan kunnossa.

Tallille tultuamme menin vielä syöttelemään Lotalle vihreätä. Heppa söi kuin viimeistä päivää ja lötsähti välillä maahan piehtaroimaan. Se oli niin niin tyytyväisen ja raukean oloinen.

Mumsmumsmums.

Voi vitsit, toi saa syödä ja me ei , hei mites me päästäis tonne? (Hevoset taustalla).

Viivyin karsinassa erityisen pitkään ja silittelin Lottaa. Se on nykyisin kuin eri hevonen, niin kiltti. Olo oli haikea, sillä minulle on tulossa pidempi tauko ratsastukseen ja talleiluunkin. Huomenna menen sairaalaan viikoksi ja blogi jää tauolle. Selkään pääsen uudestaan vasta kuukauden tai kahden päästä. Toivon että pääsen kuitenkin kohtuullisen nopeasti taas parhaaseen terapiaan ja kuntoutukseen, eli hevosten pariin.

Älä vie mua vielä pois, he älä, pliis pliis...

Sillä aikaa voitte lukea Lotan kuulumisia Fridan blogista!

Pappa-poni ja pitkä tallipäivä

Puoli yhdeksältä aamulla suuntasin auton nokan kohti Pappa-ponin tallia. Poni on ystäväni Lauran hoidossa, sillä aikaa kun sen omistaja, nuori kouluratsastajalupaus on treenamassa ulkomailla. Sain omistajalta luvan kiivetä poniherran selkään, kiitos Terhi! Ja kiitos Laura!
Olen kerran aikaisemmin kokeillut tätä taitavaa, mutta varsin haasteellista ponia. Talvella meno sen kanssa oli melkoinen fiasko, en päässyt ollenkaan yhteisymmärrykseen poni kanssa.
Tänään sujui hiukan paremmin, mutta täytyy kyllä sanoa, että poni on aikamoinen haaste. Aluksi ajattelin, että tämähän menee ihan mainiosti, mutta sitten ote rupesi lipsumaan kuin saippuapalasta.

Alkukäynnit ja hiukan ravia pellolla. Pappa tuntui oikein mukavalta ja iloiselta.

Alku sujui hyvän yhteistyön merkeissä.

Kentällä Pappaa ei olisi oikein huvittanut.

Alkulöysäilyjä.

Sitten yritetään hiukan ryhdistäytyä.

Hups, poni ei ollut samaa mieltä.

Ryhdistäydyin uudestaan ja poni päätti pistää kampoihin. Pienet pystyynhyppimiset ja pukittelut eivät kyllä tehneet mitään vaikutusta, nauratti vaan ponin toilailut. Auta armias jos olisi iso hevonen tehnyt saman niin olisi ollut tädillä jo pisut housuissa.

Pörhistynyt pappa!

Vähän ryhtiä saatiin aikaiseksi, mutta ei se ollut helppoa. Näiden kuvien lisäksi joukossa oli parikolmesataa aivan hirvittävää kuvaa :D

Hieno Pappa. Tässä vaiheessa luulin jo että kohta se antaa periksi, mutta ei se lopuksikaan tuntunut siltä, että olisi läpiratsastettu.

Täytyy myöntää että en saanut ponia hyväksi ja kevyeksi, vaikka kuinka yritin. Hetkittäin se tuntui hyvältä, mutta sitten se taas lipesi. No, en masennu, sillä tiedän että se osaa olla haastava ihan huippuhyvillekin ratsastajille, vaikka omistajansa kanssa toki meneekin todella hienosti ja osaa mitä vaan.

Sitten suuntasin vielä omalle tallille. Kävin syömässä välillä hampurilaiset tallikaverini kanssa (oikein teinimeininkiä) ja sitten ratsastelin Lotan. Lotta tutui aluksi tosi hyvältä, mutta jossain vaiheessa se säikähti jotain ja muuttui ihan sekunnissa aivan erilaiseksi. Se kovetti itsensä ja juoksi alta pois. Kauhukseni huomasin, että minulta loppuivat omat työkalut siihen, aloin vain kiskomaan ohjista ja sadattelemaan. Tuntui että se päivien ellei viikkojen hyvä ratsastusjakso päättyi nyt tähän. Kylläpä olen naurettava!

Luojan kiitos, sain Lotan kuitenkin uudestaan avuille hetken päästä, ja loppu meni ihan mainiosti. Onnistuin jopa tekemään vastalaukkakiemurat vasemmassa laukassa.

Tänään sain hyvän muistutuksen siitä, miten fiilis vaikuttaa. Papan hankalan ratsastuksen jälkeen olin sellaisissa ajatuksissa, ettei mikään onnistu. Se tarttui heti Lottaan.

Eilen olimme kunnon maastolenkillä ja laukkasimme melko vauhtia. Huomenna suunnistamme taas maastoon rentoutumaan. Kuulemisiin!